"Älkää tärvelkö sormianne, nuori ystäväni, minulla on tuon toisenkin oven avain."
"Onhan ikkuna..." huudahti Beautrelet.
"Myöhäistä", vastasi Brédoux ja asettui revolveri kädessä ikkunan eteen.
Pakotie oli katkaistu. Ei ollut muuta tehtävissä kuin puolustautua vihollista vastaan, joka noin raa'an rohkeasti oli viskannut syrjään naamarinsa. Isidore laski käsivartensa rinnalle ristiin; niin peloissaan hän ei ollut vielä koskaan ollut.
"No", tuumi sihteeri, "puhukaamme asiat lyhyeen".
Hän otti esille kellonsa.
"Herra Filleul astelee alas veräjälle. Siellä ei tietysti ole kissaakaan, saati mitään yliprokuraattoria. Hän pyörtää takaisin ja palaa tänne ylös. Kaikki vie noin neljä minuuttia. Yhden minuutin tarvitsen hypätäkseni ulos ikkunasta, livistääkseni pikku raunioveräjästä ja heittäytyäkseni minua odottelevalle moottoripyörälle. Aikaa on siis kolme minuuttia. Siinä on kylliksi."
Hän oli kummallinen, rujo olento; sääret olivat hyvin pitkät ja ohuet, rintakehä tavattoman laaja, pyöreä kuin hämähäkin ruumis, ja käsivarret harvinaisen alhaalla riippuvat. Luisevat kasvot ja matala härän otsa ilmaisi tyhmää itsepintaisuutta.
Beautrelet tunsi polviensa huojuvan ja tunsi pakolliseksi istuutua.
"No, puhu pois. Mitä tahdot?"