Sitten hän lausui nuorelle miehelle:
"Pyydän saada kiittää teitä, herra Beautrelet, ensinnäkin siitä, että kirjeeni johdosta hyväntahtoisesti olette lykännyt paljastuksenne, kunnes puhelisimme keskenämme, ja edelleen siitä, että olette ystävällisesti myöntänyt minulle tämän puhelun."
Beautrelet myhäili.
"Kuten näette on hyväntahtoisuuteni pääasiassa ollut teidän käskyjenne noudattamista. Tarkoittamassanne kirjeessä lausuttu uhkaus oli sitä vastustamattomampi, kun se ei koskenut minua, vaan isääni."
"No niin", vastasi Lupin nauraen, "ei voi aina menetellä kuten mieluisinta olisi, ja täytyyhän käyttää keinoja, mitä käsillä on. Tiesin kokemuksesta, ettei oma turvallisuutenne teille suuria merkinnyt, koska asetuitte herra Brédouxin pyytelyitä vastaan. Silloin jäi vedottavaksi vain isäänne... isäänne, johon olette suuresti kiintynyt. Minä olen kosketellut sitä kieltä."
"Ja tässä nyt olen", sanoi Beautrelet.
Käden liikkeellä pyysin heitä istuutumaan. Sen he tekivät, ja Lupin jatkoi omituisella huomaamattoman ivallisella sävyllään:
"Kaikessa tapauksessa, herra Beautrelet, ellette omaksu kiitostani, ette kai hylkää anteeksipyyntöäni."
"Anteeksipyyntöä? Minkä johdosta?"
"Siitä raakuudesta, jolla Brédoux kohteli teitä."