On, toistan sen vieläkin, melkein uskomatonta, ettemme tunne tulevaisuutta. Kuvittelen mielessäni, että olemme siihen nähden samassa asemassa kuin unohdettuun menneisyyteen nähden. Me voisimme koettaa muistella. Jotkut seikat viittaavat siihen, ettei tämä ole mahdotonta. Tarvitsisi vain keksiä tai jälleen löytää tuon muistin tie, joka kulkee ajassa meidän edellämme.
Käsitän, ettei meillä ole kykyä tuntea ennakolta elementtien mullistuksia, taivaankappaleiden, maan, valtakuntien, kansojen ja rotujen kohtaloa. Nämä eivät suoranaisesti koske meitä, ja me tiedämme niistä menneisyydessä vain historian keinotekoisten kertomusten avulla. Mutta mikä koskee meitä, mikä on meidän ulottuvillamme, minkä on ilmettävä vuosien ahtaassa piirissä, tuossa henkisen elimistömme erottumassa, joka elimistö verhoo meitä Ajassa, kuten nilviäistä ja hyönteistä verhoo niiden kuori ja kotelo ulottuvaisuudessa, tämä ja kaikki sen kanssa yhteydessä olevat ulkonaiset tapahtumat ovat luultavasti kirjoitetut tähän piiriin. Joka tapauksessa olisi paljon luonnollisempaa ja käsitettävämpää, että asia olisi näin kuin että se olisi toisin. Siinä on tosiasioita taistelussa harhaluulon kanssa. Eikä mikään estä meitä uskomasta, että tässä kuten kaikkialla tosiasiat lopulta voittavat harhaluulon. Tosiasiat, se on se, mitä meille tapahtuu, mikä jo on tapahtunut historiassa, joka on meidän historiamme yläpuolella, maailmankaikkeuden liikkumattomassa ja yli-inhimillisessä historiassa. Harhaluulo on läpinäkymätön verho, jonka kutema ovat nuo käsittämättömät langat nimeltään eilen, tänään ja huomenna, joilla me verhoamme nuo tosiasiat. Mutta koko olentomme ei tarvitse välttämättä olla ikuisesti tuon harhaluulon narrina. Voipa vielä asettaa itselleen kysymyksen, eikö meidän merkillinen kykenemättömyytemme päästä selville niin yksinkertaisesta, riidattomasta ja välttämättömästä seikasta kuin tulevaisuus, olisi eräänä jonkin toisen taivaankappaleen asukkaan ihmettelyn aiheena, jos hän kävisi meitä katsomassa.
Tänään tämä näyttää meistä niin tuiki mahdottomalta, että me saatamme vain vaivoin kuvitella, kuinka tulevaisuuden varma todellisuus kumoaisi ne huomautukset, jotka me sille teemme henkemme orgaanisen harhaluulon nimessä. Me sanomme sille esimerkiksi: jos ryhtyessämme johonkin yritykseen voisimme tietää, että se päättyy onnettomasti, niin emme ryhtyisi siihen ollenkaan; ja koska on varmaankin kirjoitettu jossakin ajan kirjassa ennen kyselyämme, että yritys ei tule tapahtumaan, koskapa tulemme siitä luopumaan, niin me emme osaa aavistaa sen lopputulosta, millä ei ole ollut alkua j.n.e.
Jottemme eksyisi tielle, joka vie meidät paikkoihin, missä meillä ei ole mitään tekemistä, olkoon kylliksi, kun sanomme itsellemme, että tulevaisuus, kuten kaikki, mikä on olemassa, on luultavasti yhtenäisempi ja loogillisempi kuin mielikuvituksemme logiikka, ja että kaikki epäröintimme ja epävarmuutemme sisältyy sen arveluihin ja aavistuksiin. Olkaamme muuten vakuutetut siitä, että tapahtumien kulku tuskin suuntautuisi toisaanne, vaikkakin sen tuntisimme ennakolta. Aluksi tuntisivat tulevaisuuden tai osan siitä vain ne, jotka tahtoisivat vaivautua oppimaan sen, kuten menneisyyden tai osan omasta nykyisyydestään tuntevat vain ne, joilla on rohkeutta ja älyä ottaa siitä selvä. Me mukautuisimme nopeasti tämän uuden tieteen opetuksiin samoinkuin olemme mukautuneet historian opetuksiin. Me pääsisimme pian selville, mitä onnettomuuksia voisimme välttää ja mitä olisi mahdoton karttaa. Viisaimmat vähentäisivät itselleen näiden jälkimmäisten lukua ja toiset kohtaisivat niitä kuten he nyt kohtaavat paljon varmoja onnettomuuksia, joita on helppo ennustaa. Pettymystemme luku olisi hieman vähentynyt, mutta ei niin paljon kuin me toivomme, sillä jo järkemmekin osaa nähdä ennakolta osan tulevaisuuttamme, jolleikaan niin aineellisen selvästi kuin me uneksimme, niin ainakin usein riittävällä siveellisellä varmuudella. Ja me huomaamme, että useilla ihmisillä on tuskin hyötyä näistä niin helpoista aavistuksista. He löisivät laimin tulevaisuuden neuvot, kuten he kuulevat menneisyyden kehoituksia seuraamatta niitä.