Minuun nähden Julian ennustus toteutui osittain, s.o. vaikkakaan en saavuttanut päätarkoitustani, järjestyi asia kuitenkin muissa suhteissa tyydyttävällä tavalla. Mitä vastustajan kuolemaan tulee, niin se ei ole vielä tapahtunut, ja mielelläni vapautankin tulevaisuuden pitämästä lupaustaan, jonka se minulle teki tuntemattomaan maailmaan kuuluvan lapsen viattoman suun kautta.

VII

On hyvin ihmeellistä, että joku toinen näin voi tunkeutua olemuksemme salaisimpaan piilopaikkaan ja lukea sieltä paremmin kuin me itse joskus unohdettuja ja karkoitettuja, mutta aina eläviä tai vielä muodostelemattomia ajatuksia ja tunteita. On todellakin masentavaa, että vieras pääsee kauemmaksi sydämeemme kuin me itse. Tämä asettaa ihmeelliseen valoon sisäisen elämämme luonteen. Miten me asetummekaan varuillemme, miten sulkeudummekaan omaan itseemme, meidän tietoisuutemme ei ole kuitenkaan ehdottoman tiivis; se pakenee, se ei kuuluu meille. Ja joskin vain erikoisissa olosuhteissa joku toinen voi sinne asettua ja ottaa sen haltuunsa, niin on kuitenkin varmaa, että tavallisessa elämässä "sisäinen forumimme", omatuntomme, on jonkinlainen henkinen forum, jossa useimmat niistä, joilla sinne on asiaa, tulevat ja menevät mielensä mukaan, tunkevat sinne katseensa ja valitsevat sieltä totuuksia aivan toisella tavalla ja paljon vapaammin kuin mitä olimme luulleet tähän saakka.

Jätämme tämän seikan, joka ei ole tutkimuksemme esine. Se mitä minä tahtoisin selvittää Julian ennustuksista, se on minulle itselleni outo osa tuntematonta. Menikö hän minun tietopiirini ulkopuolelle? En luule. Kun hän puhui minulle asian onnellisesta päätöksestä, niin se yleensä oli minun aavistamani päätös, joka hätätilassa saattoi tyydyttää vaistoni itsekästä ja raakaa puolta, vaikkakin tahtoni, uskollisena alkeelliselle velvollisuudelle, oli määrä uhrata kaikki mieluummin kuin vapautua tuosta velvollisuudesta asettaakseen sen edelle kurjan persoonallisen menestyksen. On siis huomattava, että tämänlaatuisissa ilmoituksissa vaiston salainen ääni tulee kuuluviin paljoa selvemmin kuin määrätyimmänkin tahdon. Niinpä hän ilmoittaessaan minulle vastustajan kuoleman paljasti vain tuon saman vaiston salaisen toiveen, yhden noita halpamaisia ja häpeällisiä toiveita, jotka me kätkemme itseemme ja jotka eivät kohoa ajatuksemme kantamiin. Todellinen ennustus olisi kysymyksessä vain, jos tuo kuolema tulisi vähän ajan sisällä vastoin kaikkea odotusta, vastoin kaikkea todennäköisyyttä. Mutta silloinkaan ei luullakseni pythia, ennustajanainen, olisi tunkeutunut tulevaisuuteeni, vaan minä, minun vaistoni, minun itsetiedoton olentoni, joka olisi aavistanut tapahtuman, johon se oli sidottu. Tuo pythia olisi lukenut Aikaa, ei ehdottomasti eikä kuten maailmankaikkeuden kirjaa, johon on kirjoitettu kaikki, mitä tulee tapahtumaan, vaan minun kauttani, minun lävitseni, minun erikoista intuitsioniani, ja hän olisi vain tulkinnut sen, mitä minun alitajuntani ei voinut sanoa ajatukselleni.

Luullakseni asianlaita oli sama, mitä tulee noihin kahteen muuhun henkilöön, jotka menivät kysymään häneltä neuvoa. Sillä, jolle hän ennusti ystävän kuoleman, oli todennäköisesti, huolimatta siitä, mitä järki vakuutti ystävyydestä, sisäinen, luonnollinen tai ennustava, mutta tarmokkaasti tukahdutettu vakaumus, että sairas kuolisi, ja tuon vakaumuksen unissakävijä juuri keksi niiden lempeiden toiveiden joukosta, jotka koettivat pettää häntä. Mitä taas tulee toiseen, joka odottamatta löysi kadonneen esineen, niin on vaikea tuntea kyllin tarkasti hänen sieluntilaansa voidakseen päättää, oliko hänellä n.s. double vue, sisäinen näkemys, vai muistuiko se yksinkertaisesti jälleen hänen mieleensä. Oliko se, joka oli kadottanut esineen, täysin tietämätön siitä, mihin paikkaan ja missä oloissa hän oli sen kadottanut? Hän vakuuttaa, että asia oli niin ja ettei hänellä ollut koskaan siitä ollut pienintäkään aavistusta, vaan että hän päinvastoin oli vakuutettu siitä, ettei esine ollut kadonnut, vaan varastettu, ja että hän oli koko ajan epäillyt erästä palvelijaansa. Mutta mahdollista on, että — hänen älynsä ja valveutuneen minänsä sitä huomaamatta — hänen itsetiedoton ja ikäänkuin nukkunut sielunelämänsä oli vallan hyvin huomannut ja muisti paikan, mihin esine oli pantu. Siinä tapauksessa näkijä olisi — ei vähemmän yllättävän, mutta toisenlaatuisen ihmeen kautta — jälleen löytänyt ja herättänyt salassa piilevän ja melkein animaalisen muistin ja saattanut sen ihmismaailman valoon, johon se oli turhaan pyrkinyt.

VIII

Mahtaneeko olla näin kaikkien ennustelujen laita? Olisivatko suurten profeettojen ennustukset, sibyIlojen, pythioiden, pythonissojen oraakkelivastaukset tyytyneet heijastamaan, kääntämään ja täten kohottamaan käsitettävään maailmaan heitä kuuntelevien yksilöiden ja kansojen vaistomaisen clairvoyancen, selvänäköisyyden? Omaksukoon kukin sen vastauksen tai otaksuman, jonka hänen oma kokemuksensa hänelle osoittaa. Minä olen kertonut kokemukseni niin yksinkertaisesti ja suorasti kuin asian luonto vaatii.

[Muissa tapauksissa tutkimukseni johti vähemmän ihmeellisiin, mutta joskus samanluontoisiin tuloksiin. Kävin esimerkiksi erinäisten kädestäkatsojien luona. Nähdessäni useimpien noiden kädestäennustajien uhkeat asunnot, noiden, jotka ilmaisivat minulle vain typeryyksiä — yksi poikkeus on minun kuitenkin tehtävä — täytyi minun ihmetellä heidän "kundiensa" herkkäuskoisuutta. Silloin eräs ystävä neuvoi minulle ennustajan, joka asui erään katupahasen varrella Mont-de-Piétén lähettyvillä ja joka oli hänen mukaansa parhaiten viljellyt ja kehittänyt Desbarolles'in ja d'Arpentignyn suurta perintöä.]

[Tapasin erään kauhean, muurahaiskekoa muistuttavan talon kuudennessa kerroksessa, komerossa, joka oli samalla kertaa salonkina ja makuuhuoneena, vaatimattoman, lempeän ja hyvin tavallisen näköisen vanhan miehen, jonka puhetapa tuntui enemmän talonmiehen kuin profeetan puhetavalta. En häneltä suuria viisastunut. Mutta muutamille hermostuneemmille henkilöille, jotka vein hänen luokseen, erittäinkin kahdelle tai kolmelle naiselle, joiden menneisyyden ja luonteen tunsin jotenkin tarkasti, hän ilmaisi hämmästyttävän tarkasti heidän mielensä ja sydämensä askartelut, erotti hyvin taitavasti heidän elämänsä tärkeimmät käänteet, pysähtyi niissä tienristeyksissä, joissa heidän kohtalonsa oli todellakin hairahtunut ja epäröinyt, paljasti muutamia hämmästyttäviä, tarkkoja, melkein anekdoottimaisia erikoisseikkoja (matkoja, rakkaussuhteita, saatuja vaikutuksia, tapaturmia), sanalla sanoen, ottaen lukuun jonkinlaisen itsesuggestionin, joka saa mysteerion kosketuksesta enemmän tai vähemmän kiihtyneen mielikuvituksemme antamaan täsmällisen muodon mitä epäselvimmällekin vihjaukselle, hän piirsi heidän nykyisyydestään ja menneisyydestään hieman sovinnaisesti ja symboolisesti suunnitellun, mutta hyvin varman elämänkaavan, jossa heidän täytyi epäilyksestään huolimatta tuntea elämänsä erikoisuoma. Mitä hänen ennustuksiinsa tulee, niin minun täytyy sanoa, ettei yksikään niistä käynyt toteen.]

[Noissa intuitsioneissa oli varmastikin jotakin enemmän kuin pelkkiä onnellisia yhteensattumia. Se oli ilmeisesti jonkinlaista hermoyhteyttä eri alitajuntojen välillä, samantapaista kuin unissakävijällä. Saman ilmiön tapasin kahvinperistä ennustajalla, mutta hänen ilmoituksensa olivat uskalletumpia, epävarmempia, ja siksi minä en niihin kajoakaan.]