Näihin hämäriin pakopaikkoihin minä olen sitä seurannut. Olen tahtonut nähdä sitä, en kirjoista, vaan käytännössä, todellisessa elämässä ja niiden yksinkertaisten uskovaisten piirissä, jotka luottavat siihen ja kysyvät siltä joka päivä neuvoa tai rohkaisua. Olen mennyt sinne vilpittömässä mielessä, uskomattomana, mutta valmiina uskomaan, puolueettomana, mutta jo ennakolta hymähtämättä, sillä jolleikaan saa sokeasti uskoa mihinkään ihmeeseen, niin on vielä pahempi nauraa sille umpimähkään. Ja jokaisessa itsepintaisessa erehdyksessä piilee tavallisesti oivallinen totuus, joka odottaa syntymähetkeään.

IV

Harvat kaupungit olisivat minulle tarjonneet laajemman ja hedelmällisemmän kokeilualan kuin Parisi. Siellä tein siis tiedusteluni. Sitä varten valitsin hetken, jolloin oli ratkaistavana eräs suunnitelma, jonka toteuttaminen (mikä ei riippunut yksin minusta) oli oleva minulle hyvin tärkeä. En kajoa asian yksityiskohtiin, jotka itsessään tuskin ovat mielenkiintoisia. Riittäköön, kun mainitsen, että tuohon suunnitelmaan liittyi joukko juonia ja useita mahtavia ja vihamielisiä tahtoja, jotka taistelivat minun tahtoani vastaan. Nuo voimat pitivät toisiaan tasapainossa, ja inhimillisen logiikan mukaan oli mahdotonta aavistella, mille puolelle voitto kallistuisi. Minun oli siis tehtävä tulevaisuudelle hyvin tarkkoja kysymyksiä, mikä on välttämätön ehto, sillä jos monet valittavat, ettei se sano heille mitään, niin on vika siinä, että he kyselevät siltä neuvoa hetkellä, jolloin heidän elämänsä näköpiirissä ei ole mitään tekeillä.

Kävin astrologien, kädestäkatsojien, samoinkuin rappeutuneiden ja hyvin tunnettujen sibyllojen luona, jotka uskovat lukevansa tulevaisuuden korteista, kahvinperistä, vesilasiin liuotetun munanvalkuaisen muodostamista kuvioista j.n.e. (Sillä mitään ei saa lyödä laimin; ja joskin vehkeet ovat joskus kummalliset, niin saattaa tapahtua, että totuuden sirunen piilee typerimpienkin temppujen takana.) Kävin erittäinkin kuuluisimpien ennustajanaisten luona, jotka unissakävijöiden, näkijöiden, mediumien j.n.e. nimellä osaavat sijoittaa omaan tietoisuuteensa heiltä neuvoakysyvien tietoisuuden ja vieläpä sitäkin, mikä on vain näiden alitajunnassa, ja jotka yleensä ovat entisajan ennustajien suoranaisimpia perillisiä. Tapasin tuossa tasapainonsa menettäneessä maailmassa paljon konnankoukkuja, petosta ja karkeita valheita. Mutta minulla oli samalla myöskin tilaisuus tutkia läheltä muutamia ihmeellisiä ja epäämättömiä ilmiöitä. Ne eivät riitä päättämään, onko ihmisen vallassa kohottaa sitä harhaluulojen verhoa, joka peittää häneltä tulevaisuuden, mutta ne luovat sangen ihmeellistä valoa siihen, mitä tapahtuu paikalla, jonka luulemme olevan loukkaamattomimman, tarkoitan "Haudatun temppelin" kaikkein pyhintä, missä sisimmät ajatuksemme ja niiden alla piilevät voimat, joista me emme tiedä mitään, tulevat ja menevät tietämättämme ja etsivät haparoiden sitä salaperäistä tietä, joka vie tuleviin tapahtumiin.

V

Kävisi ikävystyttäväksi kertoa, mitä kaikkea sain kuulla näiden profeettojen ja näkijöiden luona. Tyydyn esittämään lyhyesti erään mielenkiintoisimpia kokemuksia. Se muutoin lyhyesti esittää useimmat muut; ja kaikkien psykologia on jokseenkin sama.

Kysymyksessä oleva näkijä on Parisin kuuluisimpia. Hän väittää ruumiillistuttavansa hypnootisessa tilassaan erään pienen, tuntemattoman, Julia-nimisen tytön hengen. Asetettuaan minut istumaan pöydän eteen, joka oli meidän välillämme, hän pyysi minun sinuttelemaan Juliaa ja puhumaan hänelle lempeästi kuten puhutaan seitsemän- tai kahdeksanvuotiaalle lapselle. Sitten hänen kasvonpiirteensä, silmänsä, kätensä, koko ruumiinsa sai muutaman sekunnin ajan suonenvedontapaisia kouristuksia, hänen hiuksensa soljuivat hajalleen ja hänen aivan muuttuneiden kasvojensa ilme kävi viattomaksi ja lapselliseksi. Heikko lapsen ääni, kimeä ja kirkas, kuului silloin tuon täysikasvuisen naisen suusta ja se kysyi minulta hieman sopertaen: "Mitä sinä tahdot? Onko sinulla ikävyyksiä? Itsesikö vai jonkun toisen takia tulet luokseni?" — "Itseni takia." — "No hyvä, tahdotko auttaa minua hieman? Vie minut ajatuksissasi paikkaan, missä sinulla on ikävyyksiä." Keskitin huomioni suunnitelmaan, joka oli minulle niin tärkeä, ja tuon vielä salassa piilevän pienen draaman eri esittäjiin. Silloin hän vähitellen, alussa hieman haparoituaan, tunkeutui todellakin ajatuksiini, ilman että olisin häntä auttanut sanalla tai liikkeellä, ja niin sanoakseni luki niitä kuten ohuesti verhottua kirjaa, sijoitti aivan tarkalleen tapahtumapaikan, tunsi päähenkilöt ja kuvasi ne lyhykäisesti hajanaisin ja lapsellisin, mutta ihmeen oikein ja tarkoin piirtein. — "Hyvä on, Julia, oikein hyvä", sanoin hänelle tuona hetkenä, "mutta kaiken tuon minä tiedän; minulle on ilmoitettava, mitä sitten seuraa." — "Mitä sitten seuraa, mitä sitten seuraa… Kaikki te tahdotte tietää, mitä sitten tapahtuu, mutta se on hyvin vaikeaa…" — "Mutta koetahan kuitenkin!… Miten asia päättyy? Minäkö voitan?" — "Niin, niin, minä näen; älä pelkää, minä autan sinua; sinä tulet olemaan tyytyväinen…" — "Mutta entäs vihollinen, josta puhuit, se, joka vastustaa minua ja tahtoo minulle pahaa…?" — "Ei, ei, hän ei ole sinulle vihoissaan: — se on toisen henkilön takia… Minä en näe, miksi… Tuo toinen on hänelle vastenmielinen… Oh! hän vihaa häntä, hän vihaa häntä!… Ja se on siksi, että sinä rakastat kovin tuota toista, että hän ei tahdo, että teet hänen hyväkseen, mitä tahtoisit tehdä…" (Nainen puhui totta.) — "Entä sitten", intin minä, "kulkeeko hän loppuun saakka, eikö hän taivu ollenkaan?" — "Ah! en pelkää häntä… Näen, että hän on sairas; hän ei elä kauan." — "Erehdyt, Julia, näin hänet toissapäivänä, hän voi hyvin." — "Ei, ei, se ei tee mitään; hän on sairas… Sitä ei näy, mutta hän on hyvin sairas… Hän varmaankin kuolee pian…" — "Mutta milloin sitten ja miten?" — "Hänen päällään, ympärillään, kaikkialla on verta…" — "Verta? — Onko se kaksintaistelu?" (Olin hetkisen ajatellut löytäväni tilaisuuden tapella vastustajan kanssa.) "Vaiko tapaturma, murha, kosto?" (Se oli kiero ja häikäilemätön ihminen, joka oli monelle ihmiselle saattanut ikävyyksiä.) — "Ei, ei, älä kysele minulta enää, olen hyvin väsynyt… Anna minun mennä…" — "En, ennenkuin saan tietää…" — "Ei, en voi sanoa mitään… Olen hyvin väsynyt… Anna minun mennä… Ole hyvä, niin minä autan vielä sinua…"

Hän sai samanlaisen kouristuskohtauksen kuin alussakin ja heikko ääni oli vaiennut. Ja nainen, joka näytti heräävän pitkästä unesta, sai jälleen nelikymmenvuotiaan ulkonäön. Lieneekö tarpeellista lisätä, ettemme olleet koskaan nähneet toisiamme ennen tätä kohtausta ja ettemme tietäneet toisistamme enempää kuin jos olisimme syntyneet kahdella eri taivaankappaleella?

VI

Samantapaisia olivat yleensä useimpien kokeiden tulokset, kokeiden, joissa näkijät olivat rehelliset nukuksissa — joskin niiden yksityiskohdat olivat vähemmän kuvaavia ja todistavia. Tehdäkseni jonkinlaisen vastakokeen lähetin tuon naisen luo, jonka "Julia" oli valinnut tulkikseen, kaksi henkilöä, joiden älykkäisyyden ja vilpittömän uskon minä tunsin. Heidän oli kuten minunkin tehtävä tulevaisuudelle tärkeä ja täsmällinen kysymys, jonka vain onni tai kohtalo yksin saattoi ratkaista. Toiselle, joka tiedusteli erään ystävänsä sairautta, Julia ennusti tuon ystävän pikaista kuolemaa. Ja ennustus kävi toteen, vaikkakin tuona hetkenä paraneminen näytti paljon luultavammalta kuin kuolema. Toiselle, joka kysyi, kuinka eräs oikeusjuttu tulisi päättymään, hän vastasi jokseenkin vältellen. Sitävastoin hän ilman muuta ilmoitti hänelle paikan, missä oli eräs tuolle henkilölle hyvin kallisarvoinen esine, jonka hän oli kadottanut niin kauan aikaa sitten ja jota hän oli etsinyt niin usein turhaan, että hän oli vakuutettu siitä, ettei näkijänainen ajatellut sitä enää.