Siitä päivästä alkaen olen minä kaikkialla, synkimpinäkin hetkinä, kunnioittavasti suhtautunut tuon ihmeellisen voiman hyväätekevään läsnäoloon. Kun vaan yhden ainoankin kerran on selvästi tullut sen näkemään, niin ei sen kasvoja enää pääse välttämään. Sen hymyä voi havaita synkimmän vihan onkaloissa ja katkerimpain kyynelten pohjalla. Ja kumminkaan emme näe sitä ruumiillisin silmin. Heti kun se ilmenee ulkonaisena tekona, niin sen luonto muuttuu, ja me joudumme samassa pois sielunmukaisen totuuden piiristä johonkin ihmismäisen valheen piiriin. Sellainen hyvyys ja sellainen rakkaus, jotka eivät ole tiedotonta, eivät tee mitään vaikutusta sieluihin, sillä ne ovat poistuneet omalta elämisalueeltaan. Mutta niinkauan kun ne pysyvät sokeina, voivat ne järkyttää itse Kohtaloa. Minä tiedän monia ihmisiä, jotka ovat tehneet kaikkinaisia hyvyyden ja laupeuden töitä, eivätkä kumminkaan ole niillä ainoatakaan sielua liikuttaneet; ja taas tiedän toisia, joiden koko elämä näytti olevan valhetta ja vääryyttä, ja kumminkaan eivät sielut heitä säikkyneet eikä herännyt hetkenkään epäilystä siitä, että he olivat hyviä. Eikä siinä kyllin. Kun sinun hyvyydestäsi ja rakkaudentöistäsi vaan kerrotaankin semmoisille, jotka eivät ollenkaan sinua tunne, niin he heti epäilevät jotain, eikä paraskaan vakuuttelu liikuta heidän syvintään, jollei sinun hyvyytesi ole ollut tuota näkymätöntä laatua. On kuin jossain olisi semmoinen paikka, missä kaikki punnitaan henkien läsnäollessa, tai jossain yön tuolla puolen semmoinen varmuuksien keskuslähde, jonne sielujen äänetön lauma joka aamu saapuu juomaan.
Ehkei vielä ollenkaan tiedetä, mitä rakastaminen todella merkitsee. Monien ihmisten elämä sisältää rakkautta, josta he eivät tiedä mitään. Sellainen rakastaminen ei ole vain sitä, että tahdotaan auttaa ja onnellistuttaa; vaan se että tunnetaan sääliä, että vilpittömästi uhraudutaan, että tahdotaan auttaa ja onnellistuttaa; vaan se on tuhannesti syvempää kuin suloisimmat, luontevimmat, voimakkaimmat inhimilliset sanat voivat saavuttaa. Joskus tekisi mieli sanoa, että se on salainen mutta erittäin tehokas ja selvä muisto suuresta alku-yhteydestä. Siinä rakkaudessa piilee voima, jota ei mikään voi vastustaa. Kukapa ei — jos tutkistelee niitä tietämyksiään joihin tavallisesti ei huomiota kiinnitetä — kukapa ei sisimmästään löytäisi muistoja tuon voiman joistakin ihmeellisistä vaikutuksista? Kukapa ei olisi kokenut, kuinka joskus, ihan mitättömänkin ihmisen läsnäollessa yhtäkkiä tulee esille jotakin, jota ei kukaan ole esille kutsunut? Onko se sielu tai ehkä elämä, joka silloin käännähtää niinkuin unesta heräävä? Sitä en tiedä. Ettekä te itsekään sitä tienneet eikä kukaan siitä puhunutkaan. Mutta te ette eronneet niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
Sellainen rakastaminen on sielun mukaista rakastamista, eikä ole semmoista sielua, joka ei siihen rakkauteen vastaisi. Sillä ihmissielulla on vuosisatainen nälkä, sitä ei tarvitse kahdesti käskeä hää-aterialle.
Kaikki meidän veljiemme sielut leijuvat lakkaamatta meidän ympärillämme etsien suudelman tilaisuutta ja odottaen vain saavansa merkin. Mutta kuinka paljon onkaan niitä olentoja, jotka eivät eläissään ole uskaltaneet sitä merkkiä antaa! Koko meidän olemisemme onnettomuus on siinä, että me elämme niin syrjässä sielustamme ja pelkäämme sen pienempiäkin liikuntoja. Jos me sallisimme sen siellä äänettömässä valossaan avoimesti hymyillä, niin olisi meidän elämämme jo ijäisyyselämää. Riittää kun hetkisen harkitsemme mitä se saa aikaan niinä kalleina minutteina, joina me unohdamme vartioida sitä niinkuin mielipuolta: esimerkiksi rakkaudessa, jossa me joskus päästämme sen ulkonaisen elämän ristikoille asti. Ja eikö alkeellisen totuuden mukaan kaikkien olentojen pitäisi meidän kasvojemme edessä olla samalla lailla kuin rakastaja on rakastettunsa kasvojen edessä?
Tämä näkymätön ja jumalallinen hyvyys, josta nyt olen puhunut vain senvuoksi, että se on varmimpia ja läheisimpiä merkkejä meidän sielumme taukoomattomasta toiminnasta, se jalostaa tietämättään pysyväisesti kaiken, mitä se joutuu koskettamaan. Kaikki, jotka syyttävät jotakuta olentoa pahuudesta, syventykööt omaan itseensä ja kysykööt, ovatko he koskaan olleet hyviä tuon olennon läheisyydessä. Minä puolestani en ole tavannut ketään, joka ei olisi tullut minua paremmaksi heti samalla hetkellä kun hänen läheisyydessään olen tuntenut näkymättömän hyvyyteni heräävän. Olkaa vaan syvintänne myöten hyviä ja te saatte nähdä, kuinka teidän lähimäisenne tulevat yhtä syvästi hyviksi. Ei mikään ole niin tarkka vastaamaan hyvyyden salaiseen huudahdukseen kuin toisen hyvyyden salainen huudahdus. Kun sinun näkymätön hyvyytesi toimii, niin kaikki, jotka sinua lähestyvät, tekevät tietämättään sellaista, mitä eivät tekisi jonkun toisen läheisyydessä. Siinä vaikuttaa jokin voima, jolla ei ole nimeä, jokin henkinen kilpa, jota ei voi vastustaa. Voisi sanoa, että juuri tässä on meidän sielujemme herkin kohta; sillä niitä on sieluja, jotka näyttävät unohtaneen olemassaolonsa ja luopuneen kaikesta mikä ylentää; mutta kun ne tapaavat toisensa tässä kohden, niin ne taas kiinnostuvat; ja salaisen hyvyyden jumalaisilla kentillä ei kaikkein mitättöminkään sielu joudu tappiolle.
Ja kuitenkin on mahdollista, ettei mikään muutu siinä elämässä, jota silmin nähdään. Mutta tämä yksinkö on tärkeätä ja onko meidän olemassaolomme sidottu vain tekoihin, joita voimme käsin koskettaa niinkuin maantien kiviä? Jos teet itsellesi tuon kysymyksen, jonka on sanottu kuuluvan ihmisen jokailtaiseksi tehtäväksi: "Mitä kuolematonta olet tänään tehnyt?" — niin onko vastaus silloin ensi kädessä etsittävissä sellaisten seikkain parista, joita voidaan tarkalleen laskea, punnita ja mitata? Olet ehkä vuodattanut ihmeellisiä kyyneleitä, täyttänyt jonkun sydämen aavistamattomilla varmuuksilla tai hankkinut ikuisen elämän jollekin sielulle kenenkään sitä havaitsematta, itsesikään tietämättä. Mahdollista on että koettelemuksen hetkellä kaikki romahtaa ja että tämäkin hyvyys väistyy pienintä pelkoa. Mutta se ei mitään merkitse. Jotain jumalallista on tapahtunut ja sinun Jumalasi on jossain ehkä hymyillyt. Eikö lienekin elämän korkein määrä saada selittämätön sillä tavoin meissä uudesti syntymään: ja tiedämmekö mitä me lisäämme itseemme silloin, kun herätämme hitusen sitä käsittämätöntä, jota uinuu joka käänteessä? Tässä olet herättänyt rakkauden, joka ei silleen enää nuku. Sielu, jota sinun sielusi on katsellut ja joka sinun kanssasi kenenkään näkemättä on vuodattanut juhlallisen ilon pyhiä kyyneleitä, se sielu ei kärsimystensä kuluessa kanna sinulle vihaa. Sillä ei ole edes mitään anteeksiannon tarvetta. Se on niin varma jostakin, tietämättömästä jostakin, ettei mikään siitä puolin voi hävittää eikä kalventaa sen sisäistä hymyä; sillä mikään ei voi erottaa kahta sielua, jotka lyhyenkin hetken ajan "ovat yhdessä olleet hyviä".
XII.
SYVÄ ELÄMÄ.
On hyvä muistuttaa ihmisille, että mitättöminkin heistä "kykenee jumalallisen esikuvan mukaan, jota hän ei valitse, muovailemaan suuren henkisen personallisuuden, joka on kokoonpantu puoleksi hänestä itsestään ja puoleksi ihanteesta; ja että se, mikä elää täyttä todellisuutta, varmasti on juuri tämä."
Itse kunkin on oman pääsemättömän arkielämänsä vähäpätöisyydestä löydettävä korkeamman elämisen mahdollisuudet. Siinä on meidän jaloin päämäärämme. Me olemme keskenämme erilaisia vain sikäli kuin olemme erilaisessa yhteydessä ikuisuuden kanssa. Sankari on suurempi mierolaista vain sen tähden, että hän jonain hetkenään on elävämmin tajunnut jonkun sellaisen yhteyden. Jos on totta, ettei luomakunta pääty ihmiseen, vaan että korkeammat ja näkymättömämmät olennot ympäröivät meitä, niin ovat he meitä ylempiä vain sen tähden, että heillä on ikuisuuden kanssa sellaisia yhdyssiteitä, joita me emme aavistakaan.