XXIII

Olkoonpa miten hyvänsä, uskollisina arvelullemme, jolla on ainakin se etu, että se mielessämme yhdistää muutamia tekoja, jotka todellisuudessa silminnähtävästi ovat yhteydessä keskenään, väitämme, että mehiläiset rakastavat kuningattaressaan paljon enemmän sukunsa ikuista tulevaisuutta kuin kuningatarta itseään. Mehiläiset eivät suinkaan ole turhan tunteellisia; ja kun joku niistä palaa työstä niin pahasti haavottuneena, etteivät toiset arvele sen voivan enää tehdä sanottavaa palvelusta, karkottavat ne sen armotta. Ja kuitenkaan ei voi väittää niiden olevan aivan kykenemättömiä tuntemaan jonkunmoista persoonallista kiintymystä emoansa kohtaan. Ne tuntevat sen kaikkien muitten joukosta. Silloinkin kun se on vanha, kurja ja rampa, eivät ovenvartiat milloinkaan salli tuntemattoman kuningattaren tunkeutua pesään, olipa se sitten miten nuori, kaunis ja hedelmällinen tahansa. Totta on, että tämä on niiden järjestyksenhoidon tärkeimpiä perusaatteita, josta ei poiketa kuin joskus suuren hunajasadon aikana, jonkun vieraan työmehiläisen hyväksi, joka on runsaalla saaliilla varustettu.

Kun kuningatar on tullut kokonaan hedelmättömäksi, työmehiläiset korvaavat sen kasvattamalla määrätyn joukon kuninkaantyttäriä. Mutta mikä tulee vanhan kuningattaren kohtaloksi? Sitä ei tarkoilleen tiedetä, mutta joskus on tapahtunut, että mehiläisviljelijät ovat löytäneet pesän kennokakuilta muhkean kuningattaren ikänsä kukoistuksessa ja aivan perältä, pimeästä sopesta vanhan "hallitsijattaren", niinkuin sitä Normandiassa sanotaan, näivettyneenä ja rampautuneena. Näyttää siltä, kuin ne tässä tapauksessa olisivat ottaneet huolekseen suojella sitä loppuun asti sen voimakkaan kilpailijattaren vihaa vastaan, joka ei haaveile muuta kuin sen kuolemaa, sillä kuningattarien kesken vallitsee voittamaton viha, joka saattaa ne syöksymään vimmattuun taisteluun niin pian kuin niitä on kaksi saman katon alla. Tekisi mieli luulla, että ne täten varaavat vanhemmalle jonkunmoisen vaatimattoman ja rauhallisen tyyssijan, jossa se voisi päättää päivänsä syrjäisessä kaupungin sopessa. Tässä kohtaamme taas yhden vahavaltakunnan tuhansista arvotuksista, ja meillä on tilaisuus todeta vielä kerta, että mehiläisten politiikka ja tavat eivät ensinkään ole kerran kaikkiaan salliman säätämiä ja ahtaita sekä että ne noudattavat useita monimutkaisempia vaikuttimia kuin ne, joita luulemme tuntevamme.

XXIV

Mutta me häiritsemme joka hetki niitä luonnon lakeja, jotka niistä mahtavat tuntua kaikkein järkähtämättömimmiltä. Saatamme ne joka päivä samankaltaiseen asemaan, jossa itse olisimme, jos joku äkkiarvaamatta lakkauttaisi ympäriltämme painovoiman, avaruuden, valon tai kuoleman lait. Mitä ne siis tekevät, jos väkivallalla tahi petoksella tuodaan pesään toinen kuningatar? Luonnontilassa tämä tapaus ei ole kenties milloinkaan voinut sattua, niin kauan kuin niitä tässä maailmassa on asuskellut; ovenvartiat ovat sen estäneet. Kuitenkaan ne eivät joudu ymmälle, vaan kykenevät näin kuulumattoman asianhaaran sattuessa sovittamaan niin hyvin kuin mahdollista yhteen kaksi perusaatetta, joita ne kunnioittavat ikäänkuin jumalallisia käskyjä. Ensimäinen on yhden ainoan emän perusaate, joka ei milloinkaan horju paitsi siinä tapauksessa, että hallitseva kuningatar on hedelmätön (ja tällöinkin ainoastaan poikkeustapauksissa). Toinen on vielä omituisempi; ja jos kohta sitä ei voi syrjäyttää, on kuitenkin sallittu hiukan sitä sovitella juutalaisten tapaan. Tämä periaate ympäröi jokaisen kuningattaren persoonaa, olkoonpa hän kuka tahansa, jonkunmoisella loukkaamattomuudella. Mehiläisten olisi helppo lävistää vieras anastaja tuhansilla myrkyllisillä pistimillään. Se kuolisi samassa hetkessä, eikä niillä olisi enää muuta vaivaa kuin laahata sen ruumis pesästä pois. Mutta vaikka niillä aina on pistimensä varalla, vaikka ne käyttävät sitä joka hetki keskinäisissä taisteluissaan, surmatessaan koirakset, viholliset tahi loiset, ne eivät milloinkaan käytä sitä kuningatarta vastaan, samoin kuin kuningatar ei milloinkaan käytä pistintään ihmistä, eläintä tai tavallista mehiläistä vastaan; kuninkaallista asettaan, joka ei ole suora, niinkuin työmehiläisten, vaan käyrä niinkuin turkkilainen sapeli, se paljastaa ainoastaan taistellessaan vertaisensa, se on toisen kuningattaren kanssa.

Koska nähtävästi ei mikään mehiläinen uskalla ottaa päällensä suoranaista, veristä kuningattaren murhaa, koettavat ne kaikissa asianhaaroissa, joissa järjestyksen ja yhteiskunnan menestyksen vuoksi on välttämätöntä että joku kuningatar saa surmansa, näennäisesti antaa sen kuolemalle luonnollisen kuoleman leiman; ne jakelevat rikosta keskenään äärimäiseen asti, niin ettei rikoksentekijää olekaan. Ne silloin "panevat myttyyn" vieraan kuningattaren, käyttääkseni mehiläishoitajain teknillistä lausetapaa, joka merkitsee että ne saartavat sen kokonaan omien lukemattomien ja toisiinsa painautuneiden ruumiittensa piiriin. Ne muodostavat täten jonkunmoisen elävän vankilan, jossa ei vanki voi enää liikkua ja jonka ne ylläpitävät sen ympärillä kokonaisen vuorokauden ajan, jos asia niin vaatii, siksi kunnes se kuolee siihen nälästä tai tukehtuu.

Jos laillinen kuningatar lähestyy sinä hetkenä ja kilpailijatarta vainuten näyttää haluavan sitä ahdistaa, niin vankilan liikkuvat seinät avautuvat hänelle heti. Mehiläiset asettuvat kehään molempien vihollisten ympärille ja ottamatta tähän outoon taisteluun osaa seuraavat sitä tarkkaavaisina ja puolueettomina, sillä emä yksin voi emää vastaan pistimensä paljastaa, sillä ainoastaan sillä, joka kohdussaan kantaa lähes miljoonan olijan elämää, näyttää olevan oikeus yhdellä ainoalla iskulla surmata toinen miljoona.

Mutta jos taistelu jatkuu tuloksetta, jos molemmat käyrät pistimet turhaan luistavat painavia kitiinihaarniskoja pitkin, niin se kuningatar, oli se laillinen taikka vieras, joka tekee liikkeen paetakseen, otetaan kiinni, vangitaan ja suljetaan jälleen tuohon surisevaan vankilaan, siksi kunnes se osottaa aikovansa ryhtyä uudestaan taisteluun. Sopii lisätä, että tässä tarkotuksessa tehdyt lukemattomat kokeet osottavat miltei poikkeuksetta, että hallitseva kuningatar saa voiton, joko senvuoksi, että se, tuntien olevansa kotonansa, omaistensa piirissä, on rohkeampi ja innokkaampi kuin toinen, tai senvuoksi, että mehiläiset, vaikka ovatkin puolueettomia itse taistelun hetkenä, osottavat vähempää puolueettomuutta vangitessaan toista kuin toista kilpailijatarta, sillä niiden emä ei näytä ensinkään kärsivän tästä vangitsemisesta, jotavastoin vieras vankeudesta päästessään miltei aina ilmeisesti on pahoin pideltynä ja raukeana.

XXV

Helppo koe näyttää paremmin kuin mikään muu, että mehiläiset tuntevat kuningattarensa ja ovat häneen todella kiintyneet. Jos poistaa kuningattaren pesästä, näkee heti kaikkien niiden tuskan ja surun ilmiöiden esiintyvän, joita olen eräässä aikaisemmassa luvussa kuvannut. Antakaa niille muutaman tunnin kuluttua sama kuningatar takaisin, niin kaikki tyttäret tulevat häntä vastaanottamaan tarjoten hänelle hunajaa. Toiset asettuvat kahteen riviin hänen ohikulkiessaan, toiset muodostavat hänen eteensä päätänsä alas painaen ja takaruumistansa ilmaan kohottaen suuria liikkumattomia mutta surisevia puolikehiä, joissa ne epäilemättä laulavat onnellisen paluun ylistyslaulua ja jotka niiden hovimenoissa merkitsevät juhlallista kunnioitusta tai suurinta onnea.