Ja kuitenkin olisi vaikeata olla tunnustamatta, että nämä onnelliset Sattumat ovat sellaisten seikkojen aiheuttamia ja ylläpitämiä, jotka kaikin puolin näyttävät viisauden ja järjen töiltä. Mistä ne ovat lähtöisin? Esineestä itsestänsäkö vai siitä voimasta, mistä se ammentaa elämää? En tahdo sanoa: "se on samantekevä"; päinvastoin se olisi äärettömän tärkeätä meille tietää. Mutta odottaessamme kunnes saamme sen tietää,—olkoonpa että kukka ponnistelee ylläpitääksensä ja kehittääksensä sitä elämää, minkä luonto on siihen kätkenyt, tai että luonto itse ponnistelee ylläpitääkseen ja parantaaksensa sitä olemuksen osaa, minkä kukka on itselleen omistanut, tai että sattuma lopulta järjestää sattuman—, joka tapauksessa monet monenmoiset merkit kehottavat meitä uskomaan, että yhteisestä alkulähteestä, jota meidän täytyy ihmetellä, voimatta sanoa, mistä se on löydettävissä, silloin tällöin lähtee jotakin meidän korkeimpien ajatustemme veroista.

Toisinaan meistä tuntuu, ikäänkuin tästä alkulähteestä lähtisi joku erehdys. Mutta vaikka tiedämmekin sangen vähän, on meillä sangen usein tilaisuus huomata, että tämä erehdys onkin varovaisen viisauden aiheuttama toimenpide, jota emme ensi silmäyksellä kyenneet käsittämään. Siinäkin ahtaassa piirissä, jonne silmämme kannattavat, voimme tehdä sen huomion, että jos luonto näyttää erehtyneen yhdessä kohdin, tämä johtuu siitä, että se katsoo hyödylliseksi korjata toisessa kohden oletetun varomattomuutensa. Se on asettanut äskenmainitut kolme kukkaa niin vaikeihin olosuhteisiin, etteivät ne voi itsesiitoksen kautta hedelmöittyä, mutta tämä johtuu siitä, että se katsoo edulliseksi, syystä jota emme saata oivaltaa, että nämä kolme kukkaa hedelmöittyvät naapurikukkien kautta. Sen neron siis, mitä se ei ole osottanut oikealla puolellamme, sen se ilmaisee vasemmalla puolellamme virittämällä uhriensa älyn toimimaan. Tämän älyn kiertotiet jäävät meiltä selittämättömiksi, mutta sen taso pysyttelee alati yhtä korkeana. Se näyttää vaipuvan erehdykseen,— otaksuttuna että erehdys on mahdollinen,—mutta kohoaa heti jälleen siinä elimessä, joka on saanut toimekseen korjata näennäisen erehdyksen. Minne vain katseemme käännämme, kaikkialla se on meitä päätä korkeammalla. Se on pyöreä valtameri, rajaton, yhä samalla korkeusasteella pysyvä ääretön vedenpinta, jossa uhkarohkeimmatkin, itsenäisimmätkin ajatuksemme tulevat aina olemaan vain vähäpätöisiä vesikuplia. Me sanomme sitä tänään luonnoksi, huomenna kenties keksimme sille uuden nimen, pelottavamman tai lempeämmän. Sillä välin se hallitsee ja vallitsee yht'aikaa ja samassa hengessä sekä elämää että kuolemaa ja varustaa nämä sovittamattomat sisarukset niillä suurenmoisilla tai tutunomaisilla aseilla, jotka kukistavat ja koristavat sen omaa povea.

XVIII

Ryhtyykö tämä järki erityisiin varokeinoihin ylläpitääkseen sitä, mikä liikkuu sen pinnalla, vai täytyykö meidän sulkea kaikkein omituisin ajatuskehä väittämällä, että se, mikä sen pinnalla liikkuu, ryhtyy varokeinoihin itse sitä henkeä vastaan, joka sille antaa elämän,—kas siinäpä salaperäisiä kysymyksiä. Meidän on mahdoton päättää, onko joku laji pysynyt elossa vasten tuon korkeimman tahdon tuhoisaa huolenpitoa, siitä riippumatta vai kenties yksistään sen avulla.

Sen ainoastaan voimme todeksi näyttää, että tämä tai tuo laji yhä edelleen pysyy olemassa ja että siis luonto näyttää olevan oikeassa siinä kohdassa. Mutta ken meille ilmottaa kuinka moni meille tuntematon laji on joutunut sen unhottavaisen tai levottoman älyn uhriksi? Ainoastaan yksi meidän on vielä sallittu huomata: ne hämmästyttävät ja toisinaan vihamieliset muodot, joissa, milloin täydelleen itsetiedotonna milloin jollain lailla tietoisena, tuo eriskummallinen virta, jota elämäksi sanotaan, ilmenee, tuo virta, joka meitä itseämme elähyttää samalla kertaa kuin kaikkea muuta, ja joka juuri on se voima, mikä tuottaa ne ajatuksemme, jotka sitä arvostelevat, samoin kuin heikon äänemme, joka ponnistelee voidaksensa siitä puhua.

* * * * *

V KIRJA

HÄÄLENTO

I

Tarkastelkaamme nyt millä tavoin kuningattaren hedelmöittäminen tapahtuu. Tässäkin luonto on ryhtynyt ihmeellisiin toimenpiteisiin edistääkseen eri sukukannasta lähteneiden koiraksien ja naaraiden yhtymistä: omituinen laki, jonka säätäminen ei näytä olleen minkään välttämättömyyden vaatima, oikku, tai kenties alkujansa huomaamattomuus, jonka korjaaminen kysyy sen toiminnan ihmeteltävimpiä voimia.