ONNI. Kuulitteko?… Hän kysyy, onko hänen kotonaan Onnia?… Voi sinua, kotisihan on niitä niin täynnä, etteivät ovet ja ikkunat tahdo kestää!… Me nauramme, laulamme, remuamme ja riemuitsemme niin, että luulisi seinien kaatuvan ja kattojen lentävän ilmaan, mutta sinä et vain huomaa mitään, et kuule mitään… Toivon, että vanhetessasi vähän viisastut… sitä odotellessasi tee hyvin ja tule paiskaamaan kättä kuuluisimmille heistä, jotta tuntisit heidät helpommin, kun kerran palajat kotiisi… Ja sittenhän voit jonakin päivänä ilahduttaa heidän mieltään pienellä hymyilyllä, kiittää heitä ystävällisellä sanalla, sillä he tekevät todella kaiken voitavansa keventääkseen elämääsi ja hauskuttaakseen sitä… Minä, nöyrin palvelijasi, olen Hyvinvoinnin-onni… En ole heistä kaunein, mutta olen tärkein. Tunnetko minut nyt?… Tässä on Raikkaan-ilman-onni, joka on melkein läpikuultava… Tässä on Vanhempiensa-rakastamisen-onni, jolla on harmaa puku ja joka on aina hiukan alakuloinen, koska häntä ei koskaan huomata… Tässä on Sinitaivaan-näkemisen-onni, jolla tietysti on sininen puku; ja Metsässä-oleskelemisen-onni, joka tietystikin on puettu vihreään ja jonka näet joka kerta, kun katselet ikkunasta… Sitten on tässä vielä Päiväpaisteessa-olemisen-onni, jolla on timantinvärinen puku, ja Kevään-onni, joka välähtelee kuin smaragdi…
TILTIL. Oletteko joka päivä yhtä kauniita?…
ONNI. Tietysti olemme, kaikissa kodeissa on aina pyhä, kun aamulla herätään… Ja kun ilta joutuu, tulee tämä Auringonlaskun-onni, joka on kauniimpi kaikkia kuninkaita maan päällä; ja jota seuraa Tähtiennousun-näkemisen-onni, joka kiiltää kullalle kuin muinaisajan jumala… Ja kun sitten tulee ruma ilma, on tässä Sateisen-ilman-onni, jonka puku on yltyleensä helmillä koristettu, ja Talvisen-takkatulen-onni, joka tarjoo kauniin purppuraviittansa kohmettuneiden käsien hyväiltäväksi… En nyt esitä parasta kaikista, koska hän on melkein niiden Suurten Taivaisten Ilojen veroinen, jotka pian saatte nähdä, kaikista kirkkainta joukossamme, Viattomain-ajatusten-onnea… Tässä on vielä… Mutta heitä on liika paljon!… Heistä ei tule koskaan loppua ja minun täytyy lähettää sana Suurille-Iloille, jotka ovat tuolla ylhäällä, perällä, taivaan porttien luona, eivätkä vielä tiedä tulostanne… lähetän heidän luokseen kaikista nopeimman Aamukasteessa-paljasjaloin-juoksentelemisen-onnen (Onnelle, jonka nimen hän on maininnut ja joka lähestyy hypellen ja kuperkeikkoja tehden.) Riennä!…
Silloin tulee esiin mustaan puseroon puettu pikku paholainen, tyrkkien kaikkia ja päästellen suustaan käsittämättömiä kirahduksia. Hän lähestyy Tiltiliä ja harppailee hurjasti sinne tänne näppäisten häntä nenälle, läimäytellen ja potkiskellen häntä.
TILTIL hämmästyksissään ja syvästi loukkaantuneena. Mikä se on tuo villikko?
ONNI. Se on Kiusanteon-huvi, joka on päässyt karkuun Onnettomuuksien luolasta. Häntä ei tahdo saada pysymään missään. Hän karkaa kaikkialta, eivätkä Onnettomuudetkaan tahdo enää pitää häntä luonaan.
Paholainen kiusaa yhä Tiltiliä, joka turhaan koettaa puolustautua.
Yhtäkkiä se rähähtää nauramaan ja katoaa yhtä odottamatta kuin
oli tullutkin.
TILTIL. Mikä hänen oikein oli? Eikö hän ole hiukan hassu?
VALO. En tiedä, vaan etköhän sinä itse ole hiukan samanlainen silloin, kun et ole kiltti. Mutta nyt meidän pitäisi odottaessamme ottaa selkoa Sinisestä linnusta. On hyvin luultavaa, että Koti-ilojesi johtaja tietää, missä hän on…
TILTIL. Missä hän on?…