Toinen joukko Onnia, hiukan suurempia kuin edelliset, hyökkää puutarhaan ja laulaen kohti kurkkua… "Siinä ne ovat, siinä ne ovat! Ovat nähneet meidät! ovat nähneet meidät!…" tanssii lasten ympärillä iloisen tarandolan, jonka loputtua se, joka näyttää olevan tuon pikku joukon johtaja, lähestyy Tiltiliä ja ojentaa hänelle kätensä.
ONNI. Päivää, Tiltil!…
TILTIL. Siinä on vielä muuan, joka tuntee minut!… (Valolle) Minut kohta tunnetaan kaikkialla… Ken olet?
ONNI. Etkö tunne minua?… Lyön vetoa, ettet tunne näitä muitakaan?…
TILTIL aika tavalla hämillään. En… En tiedä… En muista teitä nähneeni…
ONNI. Kuuletteko?… Enkö arvannut!… Hän ei muka ole meitä koskaan nähnyt!… (Kaikki muut Onnet purskahtavat nauramaan.) Mutta ethän sinä, Tiltil parka, tunne ketään muita kuin meidät!… Mehän olemme aina ympärilläsi!… Mehän syömme, juomme, heräämme, hengitämme, elämme sinun kanssasi!…
TILTIL. Niinpä niin, kyllä, kyllä, minä tiedän, muistan… Tahtoisin vain tietää nimenne…
ONNI. Näen, ettet tiedä niin kerrassa mitään… Minä olen Koti-onniesi johtaja; ja kaikki nämä ovat niitä Onnia, jotka teillä asuvat.
TILTIL. Onko meidän kotona sitten Onnia?
Kaikki Onnet purskahtavat nauramaan.