TULI. Ei minun nimessäni… Minulla on itsellänikin kieli suussa…
LEIPÄ. Minä siis kaikkien nimessä hillityllä, mutta totisella ja syvällä liikutuksella heitän hyvästit näille siihen valituille lapsille, joiden suuri tehtävä päättyy tänään. Sanoessani heille: jääkää hyvästi! kaikella sillä surulla ja kaikella sillä hellyydellä, minkä meissä molemminpuolinen kunnioitus…
TILTIL. Mitä?… Heitätkö jäähyväiset?… Aiotko siis sinäkin jättää meidät?
LEIPÄ. Täytyy, ikävä kyllä… Jätän teidät, valitettavasti; mutta eromme on oleva vain näennäinen… ette saa enää kuulla minun puhuvan…
TULI. Jumalan kiitos!…
VESI. Hiljaa…
LEIPÄ hyvin arvokkaasti. En välitä, en vähääkään välitä… Minä siis sanoin: ette saa enää kuulla minua, ette saa nähdä minua niin sanoakseni henkihahmossani… Teidän silmänne eivät enää tule näkemään sitä, mikä ilmiöissä on näkymätöntä; mutta minä olen siellä kuitenkin alati, leipälaatikossa, pöydällänne, liemimaljanne vieressä, minä, joka rohkenen väittää olevani Ihmisen uskotuin pöytätoveri, hänen vanhin ystävänsä…
TULI. Entä minä sitten?…
VALO. Kas niin, hetket rientävät, tuossa tuokiossa meidän on palattava hiljaisuuteen… Joutukaa syleilemään lapsia…
TULI. Minä ensiksi, minä ensiksi! (Hän syleilee raivoisasti lapsia.) Hyvästi, Tiltil, Mitil!… Hyvästi, rakkaat pienokaiseni!… Muistakaa minua, jos joskus sattuisitte tarvitsemaan jonkun pistämään tulta jonnekin!…