VALO. Ei se ole mitään, lapsukaiseni… On vain vähän ikävä, kun täytyy teistä erota…
TILTIL. Erota?… eihän…
VALO. Täytyy… Minulla ei ole enää mitään tekemistä täällä; vuosi on vierähtänyt, Haltijatar tulee kysymään sinulta Sinistä Lintua…
TILTIL. Mutta minullahan ei ole mitään Sinistä Lintua… Muistojen Maan Sininen Lintu tuli mustaksi, Tulevaisuuden lintu tuli punaiseksi, Yön linnut kuolivat ja Metsän Sinistä Lintua minä en lainkaan löytänyt… Onko minun syyni, että ne muuttavat väriään tai kuolevat tai lentävät tiehensä?… Mahtaakohan Haltijatar suuttua, ja mitähän hän sanoo?
VALO. Olemme koettaneet parastamme… Täytyy uskoa, ettei Sinistä Lintua olekaan; tai että hän muuttaa väriä, kun hänet pannaan häkkiin…
TILTIL. Missä on häkki?
LEIPÄ. Tässä se on, herra… Se uskottiin minun hoitooni tämän pitkän ja vaarallisen matkan ajaksi; nyt, kun tehtäväni on päättymässä, minä luovutan sen teille takaisin, ehjänä ja yhtä hyvin suljettuna kuin sen sainkin… (Niinkuin puhuja, joka alkaa puhua.) Ja nyt, sallittakoon minun kaikkien nimessä sanoa sananen…
TULI. Ei sinulla ole puheenvuoroa…
VESI. Hiljaa…
LEIPÄ. Halveksittavat vihamiehen, kateellisen kilpailijan, pahansuovat keskeytykset (korottaa ääntään) eivät saa minua estetyksi täyttämästä velvollisuuttani loppuun saakka… Minä siis kaikkien nimessä…