ÄITI TIL. Lintusi… Ethän sinä siitä kuitenkaan enää välitä, tuskin viitsit katsoakaan tuota… Tytön on jo kauan niin kauheasti tehnyt sitä mieli…
TILTIL. Ka niin, todellakin, se lintu… Missä se onkaan?… Tuossahan on häkki… Mitil, näetkö häkin?… Sehän on juuri se sama, jota Leipä kantoi… Se on ihan se sama häkki: mutta siinä on vain yksi lintu… Onko se syönyt toisen?… Katsohan, sehän on sininen!… Sehän on minun kyyhkyseni!… Mutta nythän se on paljon sinisempi kuin silloin, kun minä lähdin… Mutta siinähän se nyt on se Sininen Lintu, jota me etsimme… Teimme semmoisen matkan ja se olikin täällä… Ei, mutta tämähän on perin hassua… Mitil, katsohan lintua?… Mitäs Valo nyt sanoisi?… Minä heti paikalla otan häkin alas… (Nousee tuolille ja ottaa alas häkin ja antaa sen naapurin vaimolle.) Siinä on, täti Berlingot, ottakaa… Se ei ole vielä ihan sininen, mutta se pian tulee, saattepa nähdä… Viekää se heti pikku tytöllenne…
NAAPURIN VAIMO. Ihanko todella? Annatko sinä sen noin vain, heti paikalla, ja ilmaiseksi? Voi, voi, kyllä hän nyt ilostuu! (Suutelee Tiltiliä.) Anna, kun suutelen sinua!… Minä lähden, minä riennätän sen hänelle tuossa tuokiossa…
TILTIL. Menkää pian, rientäkää… toiset niistä muuttavat pian väriänsä…
NAAPURIN VAIMO. Minä tulen kohta kertomaan, mitä hän sanoi…
Menee.
TILTIL katseltuaan kauan ympärilleen. Isä, äiti, mitä te olette täällä oikein tehneet?… Täällä on ihan niinkuin ennenkin, mutta paljon kauniimpaa…
ISÄ TIL. Kuinka paljon kauniimpaa?
TILTIL. Niin juuri, kaikki on uudestaan maalattua, kaikki kiiltää, kaikki on puhdasta… Aivan toisin kuin viime vuonna…
ISÄ TIL. Viime vuonna?…