HALTIJATAR. Päinvastoin. Se on loihdittu. Siitä näkee heti samassa, mikä on mihinkin kätkettynä; leivän sielun, viinin sielun, pippurinkin sielun…
MITIL. Näkeekö siitä sokerinkin sielun?
HALTIJATAR yhtäkkiä suuttuen. Tietysti… Minä en siedä turhia kysymyksiä… Sokerin sielu ei ole sen merkillisempi kuin pippurinkaan sielu… Kas niin, nyt minä annan kaiken, minkä voin, auttaakseni teitä etsimään Sinistä Lintua… Tiedän kyllä, että teillä olisi enemmän hyötyä Näkymättömyyden sormuksesta tai myös Lento-Liinasta… Mutta minä olen hukannut sen kaapin avaimen, johon ne panin… Ah, olin aivan unohtaa… (Osoittaa Timanttia) Kun sitä pitää näin, näetkö… vielä yksi kierros, niin näkee Menneisyyden… vielä pieni kierros, niin näkee Tulevaisuuden… Se on hyvin ihmeellinen ja käytännöllinen eikä sitä kukaan huomaa…
TILTIL. Isä ottaa sen minulta…
HALTIJATAR. Hän ei näe sitä, ei kukaan näe sitä, niin kauan kuin se on päässä… Tahdotko koettaa?… (Panee Tiltilin päähän vihreän lakin) Ja nyt, pyöräytä Timanttia… ensin yksi kierros ja sitten…
Tuskin on Tiltil kiertänyt Timanttia, kun kaikki muuttuu yhtäkkiä ja ihmeellisesti. Vanha haltijatar on yhtäkkiä ihana, ihmeellinen prinsessa; kivet joista tuvan seinä on tehty, loistavat sinisinä kuin safiirit, tulevat läpikuultaviksi, säteilevät, häikäisevät kuin kaikkein kalleimmat jalokivet. Vanhat huonekalut alkavat elää ja loistaa; valkoinen puupöytä näyttää yhtä juhlalliselta, yhtä hienolta kuin marmoripöytä, kellon taulu iskee silmää ja hymyilee hellän ystävällisesti, samalla kun sen kaapin ovi, jonka takana heiluri liikkuu, aukeaa puoleksi, jolloin sieltä astuvat ulos Hetkettäret käsikkäin ja nauraen, ja alkavat tanssia suloisen soiton kuuluessa. On sanomattakin selvää, että Tiltil pelästyy ja huudahtaa, osoittaen Hetkettäriä.
TILTIL. Mitä ne ovat kaikki nuo kauniit naiset?
HALTIJATAR. Elä pelkää, ne ovat elämäsi hetket, jotka iloitsevat siitä, että ovat hetkeksi päässeet vapautumaan ja näkymään…
TILTIL. Miksi seinät ovat näin kirkkaat?… Ovatko ne sokeria tai kallista kiveä?…
HALTIJATAR. Kaikki kivet ovat samanlaisia, kaikki kivet ovat kalliita kiviä: mutta ihminen ei näe niistä kuin muutamia…