MITIL. Huomenta, rouvaseni… (Haltijattarelle) Kuka tuo on?…
HALTIJATAR. Kai sinä hänet tunnet, sehän on Mirrin sielu, joka ojentaa sinulle kätensä… Suutele häntä…
KOIRA tyrkkien kissaa. Minuakin… Minäkin tahdon suudella pikku jumalaa… Minäkin tahdon suudella pikku tyttöä… Minä tahdon suudella koko maailmaa… Hih… Nyt pidetään hauskaa… Minä pelotan Mirrin… Huti, huu huu…
KISSA. Herraseni, en tunne teitä…
HALTIJATAR uhaten koiraa kepillään. Pysytkö siivolla siinä; vai pitääkö minun sulkea sinut äänettömyyteen iäksi päiväksi…
Ihmeet jatkuvat: Rukki alkaa nurkassa pyöriä, kehräten ihania valonsäteitä; vesijohto toisessa nurkassa alkaa laulaa kimeällä äänellä, ja muuttuen välkkyväksi suihkuksi se pärskyttelee tiskipöydälle helmiä ja smaragdeja, joiden keskeltä ponnahtaa esiin veden sielu, joka on niinkuin vettä valuva, hajahapsi, irvistelevä nuori tyttö; hän hyökkää suoraa päätä Tulen kimppuun.
TILTIL. Kuka on tuo märkä nainen?…
HALTIJATAR. Elä huoli pelätä, se on se vesi, joka tulee johdosta…
Maitokannu kaatuu, putoaa pöydältä lattialle ja särkyy; maahan menneestä maidosta nousee suuri, valkoinen, ujosteleva olento, joka näyttää pelkäävän kaikkea.
TILTIL. Entä tuo paitasillaan oleva nainen, joka pelkää?…