TILTIL. Siinä on puu…
MITIL. Ja tienviitta…
TILTIL. En näe, mitä siihen on kirjoitettu… Odota, minä nousen tämän juuren päälle… Niin se on… Siihen on kirjoitettu: "Muistojen maa."
MITIL. Tästäkö se siis alkaa…
TILTIL. Niin, tässä on nuoli…
MITIL. Niinpä niin, mutta missä ovat ukki ja mummo?
TILTIL. Sumun takana… Saamme pian nähdä…
MITIL. Minä en näe yhtään mitään… En näe enää jalkojani enkä käsiänikään… (Vetistellen) Minulla on vilu… En tahdo enää matkustaa… Minä tahdon kotiin…
TILTIL. Elä siinä yhtämittaa itke, niinkuin Vesi… Ettet häpeä!… Iso tyttö!… Katso, kuinka sumu jo haihtuu… Näemme pian, mitä sen sisässä on…
Ja todellakin, sumu on alkanut liikkua, se ohenee, haihtuu, häviää. Ennen pitkää näkyy kirkkaammassa valaistuksessa vihreän holvin alla köynnösten peitossa oleva talonpojan tupa. Ikkunat ja ovi ovat auki. Katoksen alla on mehiläisen pesiä, kukka-astioita ikkunalaudalla, häkki, jossa nukkuu satakieli y.m. Oven vieressä on penkki, jolla istuvat, sikeään uneen vaipuneina, vanha talonpoika ja hänen vaimonsa, se on: Tiltilin ukki ja mummo.