TILTIL yhtäkkiä, tuntien heidät. Ukki ja mummo…
MITIL taputtaen käsiään. Niin, niin… Ukki ja mummo…
TILTIL vielä hiukan epäillen. Varrohan vielä… En tiedä vielä, nukkuvatko ne… Jäädään tähän puun taa…
Iso-äiti Til avaa silmänsä, kohottaa päätään, venytteleikse,
huokaa ja katselee Iso-isä Tiliä, joka hänkin vähitellen herää.
ISO-ÄITI TIL. Minusta tuntuu, kuin meidän lapsenlapsemme, jotka vielä ovat elossa, tänään tulisivat meitä tervehtimään…
ISO-ISÄ TIL. Aivan varmaan he ainakin ajattelevat meitä, sillä minusta tuntuu niin kummalliselta ja on niinkuin muurahaisia kiipeliisi säärissäni…
ISO-ÄITI TIL. He varmaan ovat tässä ihan lähellä, koska ilokyyneleitä hyppelee silmissäni…
ISO-ISÄ TIL. Ei, ei, kyllä he vielä ovat kaukana… Tunnen vielä olevani heikko…
ISO-ÄITI TIL. Ei, usko minua, he ovat täällä, koska olen jo saanut kaikki voimani takaisin…
TILTIL ja MITIL hyökäten esiin tammen takaa. Tässä me olemme… Tässä me olemme. Ukki, mummo. Ettekö tunne meitä?…