TILTIL ottaa avaimen ja lähtee nousemaan ensimäisiä portaita.
Alkakaamme täältä… Mitä on tämän pronssioven takana?
YÖ. Minä luulen, että siellä ovat Aaveet… On hyvin pitkä aika siitä, kun olen sitä ovea avannut ja kun he ovat olleet ulkona…
TILTIL panee avaimen lukon reikään. Katsokaamme… (Leivälle) Onko teillä Sinisen Linnun häkki?…
LEIPÄ hampaat kalisten. Minä en suinkaan pelkää, en suinkaan, mutta eikö ehkä olisi viisaampaa olla aukaisematta ja tyytyä tirkistämään avaimen reiästä?…
TILTIL. En tarvitse neuvojanne…
MITIL pillahtaa itkemään. Minua pelottaa… Missä on Sokeri?… Minä tahdon mennä kotiin…
SOKERI hätiköiden, mielistellen. Minä olen tässä, neiti, tässä… Elkää itkekö, minä taitan yhden sormistani ja annan teille karamellia…
TILTIL. Toimeen siis…
Hän kiertää avainta ja raottaa varovasti ovea. Heti paikalla pujahtaa sieltä ulos viisi tai kuusi erimuotoista ja eriskummaista Aavetta, jotka hajaantuvat kaikille haaroille. Kauhuissaan nakkaa Leipä häkin maahan ja kätkeytyy salin perälle, sillaikaa kuin Yö, Aaveita takaa ajaen, huutaa Tiltilille:
YÖ. Pian, pian!… Ovi kiinni!… Jos ne pääsevät karkuun, emme voi mitenkään saada heitä kiinni… Heidän aikansa käy siellä pitkäksi, kun Ihminen ei enää heihin usko… (Hän ajaa takaa Aaveita, koettaen saada heitä käärmepiiskalla pakoitetuksi takaisin vankilaan.) Auttakaa minua!… Tulkaa tänne!… Tulkaa tänne!…