TILTIL avaten puoleksi oven, hiukan epäillen ja vilkaisten luolaan.
Eivät ne ole siellä…
YÖ katsoen vuorostaan luolaan. Hoi! Pimeydet, ettekö kuule?… Tulkaa hetkeksi ulos vähän verrytteleimään… Ja Kauhut myös… Ei teidän tarvitse mitään pelätä… (jotkut Pimeydet ja jotkut Kauhut esiintyvät hunnutettuina naisina, edelliset mustien, jälkimäiset vihertävien huntujen peitossa, astuvat pelokkain askelin ulos luolasta, mutta pakenevat sinne takaisin, niin pian kuin Tiltil tekee pienen liikkeen.) Jääkäähän toki… Sehän on vain lapsi, ei hän tee teille mitään pahaa… (Tiltilille) Ne ovat tulleet niin kauhean aroiksi; paitse suuret, ne, jotka näkyvät perällä…
TILTIL katsellen luolan perälle. Oo, mitä hirviöitä!…
YÖ. Ne ovat kahleissa… Ne ovat ainoat, jotka eivät pelkää ihmistä…
On kuitenkin parasta, että suljet oven, jotteivät ne suuttuisi.
TILTIL mennen seuraavalle ovelle. Kas!… Tämä ovi on muita synkempi…
Mitä on sen takana?…
YÖ. Sen takana on joukko Salaisuuksia… Jos välttämättömästi tahdot, voit avata senkin… Mutta elä mene sisään… Ole varuillasi ja olkaamme valmiina painamaan ovea, niinkuin teimme Sodille…
TILTIL raottaa ovea mitä varovaisimmin ja pistää pelokkaasti päänsä sisään. Hui, kuinka kylmä!… Silmääni ihan polttaa!… Sulkekaa pian… Painakaahan toki… Ne työntävät sieltä… (Yö, Koira, Kissa ja Sokeri painavat ovea.) Kauheata!…
YÖ. Mitä sinä näit?
TILTIL järkytettynä. En tiedä, mutta kauheaa se oli… Ne istuivat kaikki siellä niinkuin silmittömät hirviöt… Mikä oli se jättiläinen, joka tavotti minua?…
YÖ. Luultavasti Hiljaisuus; hän vartioi tätä ovea… Taisi hiukan säikäyttää? Olet vieläkin kalpea ja vapiset…