TILTIL. En olisi uskonut… En ole koskaan nähnyt… Käsiänikin ihan palelee…
YÖ. Tulee vielä pahempaa, jos jatkat…
TILTIL menee seuraavalle ovelle. Mitä täällä on?… Onko täälläkin yhtä kauheaa?
YÖ. Ei ole, siellä on vähän minkä mitäkin… Minä säilytän siellä virattomat Tähdet, omat yksityistuoksuni, kaikenlaiset pikku loistoni, niinkuin virvatulet, kiiltomadot ja kiiltoperhot; sinne minä myöskin suljen Kasteen, Satakielen Laulun j.n.e.
TTLTIL. Tähdet ja Satakielen Laulun… Mutta silloin tämä lienee se oikea ovi…
YÖ. Avaa vain, jos tahdot; sieltä päin et tarvitse pahaa pelätä…
Tiltil avaa oven selkoselälleen. Heti kohta Tähdet, kauniina nuorina tyttöinä, verhottuina eri väreissä loistaviin huntuihin, vapautuvat vankilastaan, leviävät saliin ja muodostavat siellä pitkin portaita ja pylväiden välissä siroja sikermiä, joista heijastuu tumma loisto. Melkein näkymättömät Yön Tuoksut, Virvatulet, Tuliperhot ja Läpinäkyvä Kaste liittyvät heihin, samalla kuin Satakielten Laulu aaltoillen ulos luolasta tulvii yli yöllisen linnan salin.
MITIL ihastuneena, taputtaen käsiään. Katsokaa noita kauniita tätejä!…
TILTIL. Kuinka hyvin ne tanssivat!…
MITIL. Ja kuinka hyvälle ne tuoksuvat!…