TAMMI suuttuu. Te pelkäätte Ihmistä!… Nämä pienet aseettomat lapsetkin jo saattavat teidät sen salaperäisen kauhun valtaan, joka teki meistä ne orjat, joita aina olemme olleet… Mutta ei!… Tästä on tuleva loppu!… Koska on niin, koska tämä tilaisuus ei koskaan uudistu, niin menen minä yksin, minä vanha ja vaivainen, minä sokea ja rujo ja rampa, minä menen yksin verivihollista vastaan!… Missä hän on?…
Haparoiden kepillään hän lähestyy Tiltiliä.
TILTIL vetää veitsen taskustaan. Minuako tuo äijä tavottelee kepillään?…
Nähdessään veitsen, Ihmisen salaperäisen ja voittamattoman aseen,
kaikki Puut kirkaisevat kauhistuneina ja pidättävät Tammea.
PUUT. Sillä on veitsi!… Varokaa!… Sillä on veitsi!…
TAMMI pyrkien irti. Päästäkää!… En välitä… Sama se, veitsikö vai kirves!… Kuka minua pitelee? Mitä? Kaikkiko?… Mitä? Oletteko kaikki yhtä mieltä?… (Heittää keppinsä) Olkoon sitten!… Raukkoja meitä!… Tulkoot sitten Eläimet meitä vapauttamaan!…
SONNI. Hyvä on!… Minä olen valmis!… Kerran viillän sarvillani, niin se on tehty!…
HÄRKÄ ja LAMMAS pidättäen häntä hännästä. Elä sinä sekaannu tähän!… Elä tee tyhmyyksiä!… Se on paha juttu!… Se päättyy huonosti!… Me saamme maksaa sen selkänahallamme. Jätä se Metsäeläinten asiaksi…
SONNI. Ei! Ei!… Tämä tehtävä sopii juuri minulle!… Odottakaa!…
Pidättäkäähän toki, etten saa aikaan onnettomuutta!…
TILTIL Mitilille, joka kirkuu. Elä pelkää!… Asetu taakseni… Minulla on veitsi…