»Siitä, että olette tehnyt minut kymmenen vuotta nuoremmaksi, neiti!»
»Pete! Mack!» huusi tyttö. Ja heti häämötti ovella kaksi jättiläistä, jotka hurjannäköisistä kasvoistansa päättäen olivat valmiit raivaamaan vastukset tieltänsä.
»Pakottakaa tuo mies ottamaan maksu näistä vaatteista!»
Mutta Kääpiö-Pete peräytyi puoli askelta ja hapuili tukea. Samalla hetkellä Punaisen Mackin haparoiva käsi tapasi Kääpiön kouran, ja he nojautuivat yhteen ikäänkuin tukeakseen toisiansa.
»Ettekö pidä asustani?» kysyi Nancy huolestuksen häive silmissänsä.
»Katsokaahan!»
Hän ojensi kätensä ulospäin, nousi varpaillensa ja pyörähti hitaasti ympäri. Hän oli toisen kenkänsä kärjen varassa toisen antaessa vauhtia, mutta mahdotonta on sanoin kuvata sitä liikettä — sen keveyttä — näytti siltä kuin ilma olisi äkkiä nostanut hänet maasta ja hiljainen tuulahdus pyörittänyt häntä; ja kun hän uudelleen kääntyi heihin päin, olivat hänen poskensa punehtuneet ja silmänsä säteilivät ikäänkuin olisi vinha, kylmä ahava purrut hänen kasvojansa.
»Nancy», virkkoi Kääpiö käheästi, »te hurmaatte miehet hengettömiksi. Mutta — minusta tuntuu kuin ette olisikaan sama tyttö, jonka seurassa tulimme kaupunkiin.»
»En olekaan», vakuutti Nancy kerkeästi. Ja hän kääntyi Kaljun puoleen.
»Missä voi täällä kaupungissa viettää illan?»
»Täällä ei ole paljoakaan», vastasi Kalju, kynsien korvallistaan, »muuta kuin Groganin laitos. Eikä se ole sopiva paikka naisille.»
»Mutta pidetäänkö siellä hauskaa?»