»Onnenpeli on onnenpeliä», sanoi hän ponnekkaasti ja hymyili Nancylle rohkaisevasti. Teeku-Lewin kasvoissa oli se lihasliike, joka saa aikaan hymyn, todella harvinainen, ja nytkin hänen ohuiden huuliensa vääntyminen muistutti pikemminkin virnistystä kuin hilpeyden ilmaisua. Mutta Nancy Scovil ei säikähtänyt pelurin silmien helmimäistä kirkkautta. Hän silmäili miestä, hymyillen avoimesti, riemuisesti. Kaikki petoksen ja kavaluuden ajatukset olivat tuhansien kilometrien päässä hänen mielestänsä; koko maailma oli hänestä täynnä iloa ja vilpittömyyttä, ja hän tiedusti: »Miten tätä peliä pelataan?»
»Jos panette rahanne punaiselle tai mustalle», alkoi Teeku laulavalla äänellä selittää, »maksetaan dollari dollarista; jos panette rahanne parittomalle tai parilliselle, maksetaan dollari dollarista; jos panette rahan yhdelle ainoalle numerolle, maksetaan kolmekymmentäkuusi yhdestä ja seitsemänkymmentäkaksi yhdestä, jos jätätte sen toiseksi kerraksi. Jos panette rahanne numeroryhmille —»
Hän lorusi selitystänsä nopeasti, puhuessansa osoitellen laihalla, likaisella etusormellaan hyrrän vieressä laudalla olevia kohtia, joihin rahat sijoitettiin. Ennenkuin hän ehti lopettaa, häilähti Nancyn kädestä pöydälle kahdenkymmenen dollarin seteli. Teeku-Lew tähysti sitä, rypistäen otsaansa. Se oli korkeata peliä naiselle, jopa hyvin korkeata sellaiselle naiselle, joka ei tuntenut peliä. Sitäpaitsi oli Teekunkin kovettuneeseen sieluun pesiytynyt hiukan vuoristoaavikon tarttuvaa ritarillisuutta. Hän ei olisi mielellänsä nylkenyt naista — käyttämällä hyrrään vaikuttavaa vipua.
Mutta kun hän pani hyrrän pyörimään ja sen juovat välkkyivät vaarallisen kirkkaina, virisi Teeku-Lewin sielussa vanha vaisto väkevänä. Kevyesti, taidokkaasti hän hyrrän hidastuessa käytti vipuansa. Hyrrä pysähtyi. Kasvot ilmeettöminä kuten tavallisesti Lew otti pöydältä uutuuttansa kahisevan setelin. Häntä hämmästytti nurina, melkein kuulumaton.
Tavallisesti vuoristoaavikon miehet säilyttävät hyvän tuulensa hävitessänsä, ja nurkumista kuuluu onnenpelissä harvoin. Mutta katsahtaessansa nyt ympärilleen Lew näki ryhmän synkkiä kasvoja, ja ihan tytön vieressä hieman taempana seisoi tummaverinen jättiläinen ja toinen punatukkainen, joiden silmissä oli uhkaava välke. Lew kohautti olkapäitänsä. Hän ei antautunut peloiteltavaksi.
»Koettakaapas onnea kortissa», kehoitti Punainen Mack. »Tuolla on pokerpeli parhaillaan käynnissä. Ruletti ei ole sopiva peli vasta-alkajalle. Se menee päähän, tuo hyrrä. Sen pyöriminen ikäänkuin humalluttaa ihmisen.»
»Niin totisesti tekeekin», sekaantui Teeku-Lew puheeseen. Hänen idänpuolinen murteensa ja vinkuva nenä-äänensä olivat jyrkkänä vastakohtana häntä ympäröivien miesten puhetavalle. »Heittäkää silleen ruletti, neiti! Te ette ole ollenkaan perehtynyt tähän.»
Hän vilkaisi salavihkaa Groganiin, mutta viimemainittu nyökkäsi hyväksyvästi. Miesten ryöstäminen riitti, eikä tytön nylkeminen ollut tarpeen.
Mutta Nancy nauroi taaskin. »Minä koetan tätä ryhmää. Neljä yhtä vastaan?»
»Maksetaan neljä yhtä vastaan», vakuutti Teeku-Lew rohkaisevasti.