Mutta Nancy muisti Teeku-Lewin jalan hapuilleen ikäänkuin jotakin tavoitellen ja sitten vetäytyneen takaisin. Häntä alkoi äkkiä pahasti kiukuttaa. Hän tosin oli selviytynyt suuritta tappioitta, mutta jos hyrrässä tosiaankin oli konnanjuonia, oli mahdollisimman katala rikos petollisesti nylkeä näitä rotevia, väkeviä huolettomia tuhlareita. Muutoinkin hupeni raha heidän hyppysissänsä kuin savu, ja jos heille viritettiin pauloja, jos heiltä kavalasti peijattiin rahat, jotka olisi melkein saatu pyytämälläkin, oli se niin halvan roistomaista, että Nancyä puistatti. Ja Numero Kymmenen miehiä kohtaan hän tunsi sisarenhellyyttä, johon omituisesti sekaantui ilkeätä kiusaamisen halua.
Hänen sormiensa taidokkaan painostuksen alaisena alkoi ouijalauta nyt kirjoittaa viimeisen kysymyksen vastausta.
»Katsokaa lattian alustaa ruletin takana!»
Tämän lauseen näkivät Nancyn ympärille tunkeutuneet katselijat piirtyvän laudan jälessä paperille.
»Jarru, lempo soikoon!» kuului kuin hiljainen ukkosenjyrähdys Nancyn korvan juuressa. »Ja minä olen pannut viisisataa dollaria tuohon konnanvehkeeseen, niin totta kuin olen pannut viitosen. Pojat, revitään lattia auki ja katsotaan!»
He poistuivat ouijapöydän ympäriltä; Nancykin unohtui heidän tunkeutuessansa ruletin luokse. Heidän tulonsa ensi aalto hajoitti ne harvat, jotka olivat siellä pelaamassa. Etumaiset ympäröivät ruletin ja Teekun, kun taas käytännöllisemmät menivät etsimään vasaroita ja kirveitä lattian murtamista varten. Sitten he riensivät takaisin työhön. Ei kuulunut kiljuntaa eikä kirouksia, vaan ainoastaan hiljaista jupisemista, joka suuresti muistutti äkäisten mehiläisten surinaa — ääntä, joka panee maailman voimakkaimmankin petoeläimen lähtemään käpälämäkeen.
He tunkeutuivat Teekun ympärille ja työnsivät lukumäärällänsä häntä hoippuen peräytymään. Ensimmäinen kirveenisku halkaisi lankun.
»Hei!» kirkaisi Teeku-Lew. »Heittäkää sikseen se puuha!»
Hänen äänensä oli terävä ja kimakka kuin pikku pojan. Melkein nyyhkyttäen raivosta hän sysi luotansa häntä likistäviä miehiä. Hänen sanansa tulivat kirskuvina.
»Hajaantukaa, te paksut ääliöt — senkin läski- ja jauhosyöttiläät!»