»Mutta», alkoi Scovil, »armias taivas, mies, onko tarkoituksenne sanoa, että aiotte pidättää minut?»
»Pitäkää suunne kiinni», murahti Levine, »ja kiittäkää Jumalaa, ettette saa sitä, mikä teille olisi tuleva. Niin, en halua pidättää teitä, jos tahdotte, että luovutan teidät — heille.»
Hän viittasi kiukkuisiin miehiin päin, jotka tunkeutuivat yhä likemmäksi. John Scovil kalpeni.
»Järjestysmies», sekaantui puheeseen uuden Nan Scovilin miellyttävä ääni, »ettekö ole pannut merkille hänen silmiensä hurjaa katsetta? Kysykäähän, mitä hän on puuhaillut!»
»Hei, mies!» tiuskasi järjestysmies. »Ettekö kuule, kun nainen puhuu teille? Mitä olette puuhaillut?»
»Ratsastanut hitonmoisesti puolet yöstä koettaessani tavoittaa karannutta tytärtäni!» ärähti Scovil. »Ja mitä teihin tulee, kelpo järjestysmies, toimitan teidät —»
»Siinäpä se!» keskeytti Nancy. »Arvasin asian olevan niin. Tuo vanha herra-poloinen on ratsastanut koko päivän kuumassa auringonpaahteessa, ja hänen päänsä on mennyt sekaisin. Tuollaiset lihavat, iäkkäät ihmiset eivät kestä kuumuutta, ymmärrättehän.»
»Vanha herra-poloinen? Lihava? Auringonpaahteessa?» kiukkuili Scovil.
»Tästä kepposesta saat vielä hikoilla! Järjestysmies, minun on —»
»Säästäkää sananne tuomarille! Täysi käännös ja mars ovelle! Olipa syynä auringonpaahde tai joku muu, te kaipaatte silmälläpitoa. Kuvitelkaahan, hyvät herrat, että hän olisi tavannut tuon tyttö-paran emmekä me olisi olleet saapuvilla häntä suojelemassa!»
Vastaukseksi kuului joukosta ärinää.