»Ei teitä kukaan loukkaa, vieras», tyynnytteli Bud Levine, »kunhan ette vain itse loukkaa itseänne. Tyttö pyysi teidän puolestanne anteeksi.»
Se oli Nancystä liikaa. Hän purskahti nauramaan, mutta tukahdutti heti taaskin naurunsa muistaessansa, että toiset saattoivat kuulla sen.
Mutta sittenkin se oli myöhäistä. Sillä vimmastuneena mylvi Scovil alhaalla: »Sir, se vintiö nauraa minulle nytkin.»
»Se on mahdollista.»
»Vakuutan teille, että hän on tuolla ylhäällä ja nauraa katketaksensa, koska minä olen täällä.»
Syntyi lyhyt hiljaisuus. Sitten kuului järjestysmiehen ääni: »Tyttö taisi olla oikeassa. Auringonpistos. No niin, naapuri, käykää pitkäksenne tuohon ja olkaa levollinen. Minä pistäydyn täällä muutamien minuuttien kuluttua katsomassa, kuinka voitte.»
»Mutta —» alkoi Scovil.
Oven läjähdys katkaisi hänen puheensa lyhyeen, ja sitten Nancy Scovil erotti syvä-äänistä jymyä. Isältä tulvi sanoja vuolaana virtana, ja Nancy palasi tuolillensa ja painoi kädet korvilleen.
Mutta uusi mielijohde sai hänet rientämään takaisin uunin ääreen. Hän huomasi, että oli verrattain helppo tehtävä irroittaa se torven osa, joka yhdisti uunin pääjohtoon. Sen tehtyänsä hän saattoi puhua suoraan savupiippua myöten alhaalla olevaan huoneeseen. Hän huusi varovasti:
»Herra Scovil!»