Olipa se hurja ilta, samoin kuin edellinenkin!
Täytyi koettaa näissä maalaisissa herättää kunnioitusta pääkaupungin tapoja kohtaan. Olut ei siihen enää riittänyt, täytyi juoda viiniä.
Herra Antonius Pätzoldt oli tietysti mukana. Rassmann tahtoi huvitella oikein perinpohjin, ja mitä enemmän hullutuksia hän kuuli, sitä enemmän sai hän nauraa.
Talon isännän silmät saivat suuriksi, kun tarjoilijatar, jota Rassmann jo oli muutamalla lasilla elähdyttänyt, huusi ääneensä tarjoilupöydän ylitse: "Pullo sampanjaa ja kolme lasia!" Tällaista tapahtui harvoin ja se sai hänet pulaan.
Mutta kun hän kuuli, kuinka Rassmann neuvoi tyttöä panemaan vielä "parisen pulloa jäähtymään", tiesi hän neuvon. Näyttäen mieheltä, joka tiesi minne hänen oli mentävä, otti hän kellarin avaimen koukustaan ja meni suoraa päätä — viereiseen viinikauppaan ostamaan sampanjaa. Palattuaan ripusti hän suuren avaimen koukkuunsa sellaisella kolinalla kuin tahtoisi viitata siihen mielihyvään, jota kieltämättä täytyy tuntea miehen, joka on tilaisuudessa vakuuttaa pari tusinaa vieraita viinikellarinsa oivallisuudesta.
Marat toinen ei ollut kahteenkymmeneen vuoteen maistanut sampanjaa tilkkaakaan. Kun hän piti lasia kädessään helmeilevine nesteineen, unhotti hän pariksi minuutiksi giljotiinin ja katusulkujen rakennuksen. Oikeastaan tuntui hänestä kuin hän olisi oikea porvari, joka mässää sampanjaa ja ostereita; mutta hän varoi kyllä mainitsemasta siitä mitään. Vain kerran, kun hän, nähtävästi siinä uskossa, että imi jonkun mahtavuudestaan kukistetun ruhtinaan verta, oli toisen lasin kulauttanut alas, erehtyi hän asemaansa nähden eikä puhutellut vastassaan istujaa "kansalaiseksi", vaan "porvari Rassmanniksi", mutta sitä koetti hän heti korjata lörpötellen Rassmannille böömitärten laulun säestykseksi:
"Olisipa ihminen ollut kommuniaikana Parisissa, kun suuret vapauden sankarit hallitsivat sampanjalla! Lempo soikoon, niin —= silloin elettiin hienosti! Mutta kun nyt ajattelee, että rahapomot mielensä mukaan voivat juoda parhaita viinejä ja meikäläinen vain vettä päivästä päivään, korkeintaan saa joskus siemaista tilkan olutta, silloin tekisi mieleni ehdottamaan, että —"
Hirmuinen kähertäjä aikoi jälleen ruveta antamaan vallankumouksellisia julistuksiaan, mutta huomasi samassa, että Rassmann oli uudelleen täyttänyt hänen lasinsa ja ojensi omansa kilistettäväksi. Se sai hänet lempeämmälle tuulelle.
Piirissä heidän ympärillään istuivat muut vieraat. Pikku mies hykersi käsiään riemusta, kun sai vielä kerran jokaiselle näyttää, että he joivat sampanjaa. Kun Rassmann sitte alkoi kapakkaneidin kera tulla tuttavallisemmaksi, oli Pätzoldt puolestaan toisten vieraiden luona ja kuiskutti yhtä mittaa: "… Hän on Schornin uusi liiketoveri… rahaa kuin roskaa… suuria tuumia mielessä… aikoo perustaa tehtaan tänne kaupunkiin. Ja elämänintoa hänessä on, kuten hehkua sampanjassa, jota juomme."
Pikku herra sai oikein ylevälle tuulelle puhuessaan Rassmannin rikkauksista, joita hän tiesi olevan ainoastaan kuussa. Mutta hän huomasi sentään, kuinka ihmiset terottivat korviaan ja viiruilivat Rassmanniin ja sampanjalaseihin.