Hänen tarkotuksensa oli saavutettu: hän antoi Rassmannin ylläpitää itsensä kokonaan.
Tässä ylläpidossa oli Rassmannilla joka päivä uudistuva päänvaiva, miten hankkia uusia rahavaroja.
Ensimäinen huono teko on kuin vierivä kivi, joka pysähtymättä vierii valoisalta kukkulalta synkkään laaksoon ja tempaa toisen ja kolmannen mukaansa liikkeeseen.
Agitaattorin oli tähän asti ollut huolehdittava vain omasta persoonastaan, omasta elostelemisestaan, mutta nyt muuttui asia: Rosa, tämä kevytmielinen tyttö, tahtoi myös elää, ja kapakkalaulajattarilla on oma käsityksensä elämästä, kun he ovat siinä harhaluulossa, että heidän rakastajansa on varakas mies, jolle pienten toiveiden tyydyttäminen ei tuota mitään vaikeuksia.
Rassmannin täytyi siis aina uudelleen miettiä keinoja saadakseen rahaa.
Mutta kuinka, mistä?
Schorn täytyi toistaiseksi jättää syrjään, sillä kirjat Sveitsistä eivät olleet vieläkään saapuneet ja sitte — nyt ei ollut kysymystäkään parista taalerista!
… "Katsos vain huonoa pukuvarastoani, annathan sinä minulle siksi, että saan uuden puvun?" sanoi Rosa viidentenä päivänä mielistellen ja katsoen hellästi Rassmanniin. Sitte lisäsi hän kohta, että hänellä yhä vielä oli "vanha" hattunsa ja että hänen täytyi hävetä näyttäytyessään kadulla "moisessa asussa".
Kun hän tällaisten toiveiden ohella painoi Rassmannia kaikella kolmannen luokan kiemailulla ja hienostuneella viekkaudella vasten rintojaan ja samalla "kaikkien mielitietyn" laskevaisuudella milloin mitäkin uhkauksia ja syöttejä — silloin oli kunniahimoinen agitaattori liiankin mielellään valmis kaikkiin mahdollisiin myönnytyksiin.
Tosiaan, kunnollinen pukuvarasto täytyi olla sellaisen miehen kuin
Rassmannin rakastajattarella!