"Mutta kuinka voimmekaan olla niin päättämättömiä! Sinun on otettava ehdokkuus vastaan maksoi mitä maksoi. Tähän olemme velvolliset emme ainoastaan itseämme, vaan myös puoluetta kohtaan. Olisipa sekin kaunista, että viidensadan taalarin tähden menettäisimme sijan valtiopäivillä, jotta vastustajamme saisivat riemuita! Ei, silloin täytyy uhrata viimeisimpänsäkin, pyhimpänsäkin. Mutta niin huonosti eivät toki vielä ole asiamme — Gustav, sinun täytyy saada rahat. Onhan minulla luottoa kaupungissa! Otan rahat vekselillä. Huomisaamuna saat ne, kenties! jo tänään. Minulla on alhaalla Pitkänkadun varrella eräs vanha liikeystävä, tai huonekalukauppias Ehlert, hän antaa minulle myös. Niin, niin — sinä saat ne. Lähetä ne heti vaalikomitealle tai matkusta mieluummin itse sinne. Se kai on parasta. Annan lisäksi sinulle matkarahat."
Ja samalla päästi nuori mestari pois esiliinansa, mikä tapahtui ainoastaan silloin, kun hänellä oli erittäin tärkeitä käyntejä tehtävänä ja tarvitsi siihen pyhäpukunsa.
Sisimmässään Rassmann riemuitsi, mutta sanoi levollisesti:
"Ei Vilhelm, sitä en voi ottaa vastaan, sinä olet jo liian paljo uhrannut —"
Schorn keskeytti hänet heti:
"Tee minulle mieliksi äläkä puhu uhrauksista. Onko mikään uhri kylliksi suuri, kun on toistettava aatteemme puolesta? Jos saan sinulta vielä yhtä pyytää, niin se on: Gustav, jos sinut tosiaankin valitaan valtiopäiville, pysy asiallemme uskollisena, taistele ihmisyyden puolesta kaunopuheisuutesi kaikilla keinoilla. Olet niin paljon viisaampi kuin minä ja minä niin paljo tuhmempi kuin sinä (Rassmann teki hyvänsävyisen torjuvan kädenliikkeen), etten minä voi sinulle sanoa mitä sinun on ensiksi tehtävä puoluettamme edustaessasi, mutta sinä näet kirkkain katsein tulevaisuuteen, sinä tiedät, mitä tahdomme. Sentähden älä puhu uhrista, vaikken voikaan sitä panna sinulle pahaksi: tiedänhän, kuinka rehellisesti sinä kaikessa tarkotat. Lyökäämme kättä, me teemme molemmat velvollisuutemme."
Schorn oli puhunut hartaalla tunteella. Kun hän puhui näin innoissaan ihmisoikeudesta, silloin näyttivät hänen silmänsä ikäänkuin pienenevän, koska kyyneleet varkain kostuttivat hänen silmäripsiänsä.
Oi, kyllä, Rassmann tarkoitti aina "rehellisesti". Jolleivät hänen kasvojensa piirteet olisi koskaan haihduttaneet tätä harhakuvaa eikä hänen äänestään olisi koskaan kuvastanut petollisuus, olisi häntä voinut pitää toverinsa kuvana.
Mutta kun hän nyt painoi kätensä Schornin käteen, täytyi hänen vaivuttaa katseensa maahan. Schorn ei sitä kuitenkaan huomannut.
Hän lähti kaupungille, rahaa hankkimaan.