"Malja!" sanoi komisarius, kilistäen vaanjunkkarin kanssa. "No, mitäs hyvää tavaraa teillä olikaan konttipullossanne?"
"Se oli rommia — erittäin hyvää rommia; eipä ole semmoista rommia koko pitäjässä!"
"On kyllä, sitä on minulla kotona, sanon kehumatta; siihen saavat herrat luottaa," vakuutti komisarius.
"Sittepä se on kallistakin!" huomautti sihteeri Lundberg, joka tiesi nimismiehen liian ahneeksi, että hän itsellensä olisi kalliita tavaroita hankkinut.
"Ei, sitä en tahdo juuri kehua; mutta minä ostin sitä eräänä päivänä ryöstöhuutokaupassa."
"Vai niin, sillä lailla," sanoi sihteeri pilkallisesti. "Sitten käy kyllä hyväin tavarain pitäminen laatuun, kun niitä saadaan lahjaksi."
"Lahjaksiko? Ei tosiaan, lahjaksi en saanut. Rommi maksoi minulle kaksi riksiä kannu, niin totta kun tässä seison."
"Kaksi! — Hyh, sellaista en minä suinkaan joisi!"
Keskustelun keskeytti nyt isäntä, joka muiden herrain kanssa tuli naisten huoneesta, kilkahuttaaksensa totipöydässä istuvain vierasten kanssa ja katsoaksensa, oliko heillä sitä. Rovastin läsnäollessa ei kukaan tahtonut olla isoääninen eikä kovin vapaapuheinen, koska oli yleisesti tunnettu, että hän oli niin hienotunteinen, jotta se joskus meni aina teeskentelemiseen asti. Sentähden vaikenivat taistelevat totimiehet samassa kun hän huoneesen astui.
Koska nyt kaikki olivat kokoontuneet, käytti sihteeri Lundberg tilaisuutta ja ilmoitti lyhyesti, että hän kolmen viikon perästä aikoi viettää häitänsä, joihin hän sitte juhlallisesti kutsui kaikkia läsnäolijoita kunnioitettavine perheineen.