Jos torahampaat katkeavat — ei niinkään harvinainen seikka — täytyy sen jäädä hampaattomaksi eli "torahampaattomaksi" elämänsä loppuajaksi. Vaikka elefantti pitänee valtavien torahampaittensa menettämistä suurena onnettomuutena, taittaisi se ne ensimmäistä puuta vastaan, jos se olisi hiukan viisaampi. Tämä keino luultavasti pidentäisi sen elämää; sillä metsästäjä ei silloin pitäisi sitä niiden ampumatarpeiden arvoisena, jotka sen surmaaminen vaatii.
Kun metsämiehet olivat kotvan aikaa neuvotelleet, lähti Swartboy seuraamaan jälkiä, van Bloomin ja Hendrikin seuratessa. Ne veivät suoraan pois uomasta ja poikki viidakon.
Tavallisesti osoittavat pensaat norsun kulkusuunnan siellä, missä ne ovat sen laatuisia, joita se syö. Tässä tapauksessa se ei ollut syönyt; mutta bushmanni, joka saattoi seurata jälkiä koiran tavoin, pysyi ilman vaikeutta jäljillä, kulkien niin nopeasti kuin nuo kolme saattoivat taivaltaa.
He sukeltausivat esiin avoimille metsäniityille ja kuljettuaan useiden sellaisten läpi saapuivat suurelle muurahaiskeolle, joka oli erään aukeaman keskellä. Norsu oli kulkenut läheltä kekoa — se oli pysähtynyt sinne hetkeksi — maltahan, sen oli täytynyt maata siellä!
Van Bloom ei tiennyt, että norsuilla oli tapana laskeutua makaamaan. Hän oli aina kuullut sanottavan, että ne nukkuivat seisaallaan. Swartboy tiesi asian paremmin. Hän sanoi niiden joskus nukkuvan seisoallaan, mutta useammin makuullaan, etenkin seuduissa, joissa niitä ei oltu metsästetty. Swartboy piti sitä hyvänä merkkinä, että tämä oli laskeutunut makuulle. Hän päätti siitä, ettei norsuja lähiseuduilla oltu ahdistettu, ja että niitä oli sitä helpompi lähestyä ja surmata. Oli vähemmän luultavaa, että ne lähtisivät tiehensä niiltä tienoilta, ennenkuin he — metsästäjät — olisivat aimolailla "nykäisseet" niitä.
Viimeinen arvelu oli varsin tärkeä. Seudulla, jossa norsuja on paljon metsästetty ja jossa ne ovat oppineet ymmärtämään, mitä pyssynpamaus merkitsee, saattaa yhden ainoan päivän ajo ne usein matkaamaan tiehensä; eivätkä ne pysähdy uudelleen, ennenkuin ovat ehtineet kauas pois metsästäjien ulottuvilta. Eivät ainoastaan ne määrätyt yksilöt, joita on ahdistettu, menettele näin, vaan kaikki muutkin — ikäänkuin toveriensa varoittamina — kunnes alueelle ei jää ainoatakaan norsua. Tämä vaeltamistapa on päävaikeuksia, joita elefantinmetsästäjän täytyy kestää; ja kun niin sattuu, ei hänellä ole muuta neuvoa kuin vaihtaa omaa toimintapiiriä.
Toiselta puolen, missä elefantit ovat kauan saaneet olla häiriintymättä, siellä ei pyssynpamaus niitä kauhista; ja ne sietävät koko paljon metsästystä, ennenkuin ne lähtevät käpälämäkeen ja poistuvat paikalta.
Swartboy oli siis iloinen huomatessaan vanhan norsun laskeutuneen makuulle. Bushmanni teki siitä seikasta aika joukon johtopäätöksiä.
Että elefantti oli maannut, se oli selvää. Muurahaiskeon pois kehnääntynyt tahmea savi osoitti, missä sen selkä oli levännyt — sen ruumiin jälki näkyi pölyssä, ja sen muhkea torahammas oli uurtanut kourankaltaisen vaon mättääseen. Suunnaton elukka sen oli täytynyt olla, kuten sen jättämä jälki todisti bushmannin tarkoille silmille.
Swartboy kertoi eräitä omituisia tosiasioita tästä suuresta nelijalkaisesta — ainakin hän väitti niiden olevan tosia. Ne olivat — että norsu ei milloinkaan yritä laskeutua makuulle, jollei sillä ole jotakin, mitä vasten nojata olkaansa, kallio, muurahaiskeko tai puu; että se menettelee näin estääkseen itseänsä vierimästä selälleen — että jos se sattumalta joutuu tähän asentoon, sen on perin vaikea nousta jälleen, ja se on miltei yhtä avuton kuin kilpikonna; ja viimeksi, että se usein nukkuu seisoen puun vieressä, koko ruumiinsa painolla nojaten runkoa vasten.