Ne eivät liikkuneet, vaan pysyivät hiljaa kuin horroksissa tai unessa.
Illan viileys oli riistänyt niiltä lentokyvyn.

Mutta kaikkein ihmeellisintä van Bloomin ja Hendrikin silmissä oli heidän omien hevostensa ja karjan menettely. Nämä olivat jonkun matkan päässä keskellä nukkuvaa joukkoa; mutta sen sijaan, että olisivat olleet peloissaan kummallisen asemansa tähden, ne ahnaasti sieppasivat suun täydeltä hyönteisiä ja rusensivat niitä hampaillaan kuin jyviä ikään!

Oli jonkun verran vaikeata saada ne ajetuiksi pois; mutta leijonan karjunta, joka silloin juuri kuului yli lakeuden, ja Swartboyn "jambokin" uudistettu käyttäminen teki ne mukautuvammiksi, ja viimein ne antoivat ajaa itsensä kotiin sijoittuen kraaleihinsa.

Swartboy oli varustautunut säkillä, jonka hän toi takaisin täynnä heinäsirkkoja.

Saattoi panna merkille, että hän, kootessaan hyönteisiä säkkiin, menetteli jotakuinkin huolellisesti, tarttuen niihin perin varovasti, ikäänkuin olisi niitä pelännyt. Ei hän kuitenkaan niitä pelännyt, vaan käärmeitä, joita sellaisissa tilaisuuksissa on hyvin lukuisasti ja jotka ovat hyvinkin pelättäviä — kuten bushmanni kokemuksesta tiesi.

4. luku.

PAKINAA HEINÄSIRKOISTA.

Se oli levottomuuden yö kenttäkornetin kraalissa. Jos tuuli kääntyisi länteen; peittäisivät heinäsirkat varmasti hänen maansa aamulla, ja seuraus olisi koko hänen satonsa täydellinen tuhoutuminen. Ehkäpä vielä sitäkin pahempi. Ehkäpä koko ympäristön kasvullisuus — viidenkymmenen mailin laajuudelta tai enemmänkin — tulisi hävitetyksi; ja kuinka ruokittaisiin silloin karjaa? Ei olisi helppoa pelastaa edes elukoiden henkeä. Kenties ne menehtyisivät, ennenkuin hän voisi ajaa ne jollekin toiselle laitumelle.

Sellainen ei ollut ollenkaan tavatonta tai epäiltävää. Kap-maan historiassa usea buuri oli menettänyt laumansa juuri tällä tavalla. Eipä ihmekään, että kenttäkornetin kraalissa sinä yönä vallitsi levottomuus.

Tuon tuostakin van Bloom pistäytyi ulos saadakseen selville, oliko tuulensuunnassa mitään muutosta havaittavissa. Hän ei voinut mitään sellaista huomata myöhäiseen yöhön saakka. Lauhkea tuuli puhalsi yhä pohjoisesta — suuresta Kalaharin erämaasta, josta heinäsirkat epäilemättä olivat tulleet. Oli kirkas kuutamo ja valo kumotti yli hyönteisten joukon, joka tummana peitti lakeuden. Saattoi kuulla leijonan karjunnan sekoittuvan sakaalin räikeään kirkunaan ja hyeenan vimmattuun nauruun. Kaikki nämä pedot ja monet muut nauttivat yltäkylläisestä ateriasta.