Vielä muutama minuutti ja kvagga oli aivan sen kintereillä; silloin muhkea antilooppi, huomaten, ettei enempi juokseminen enää voisi sitä auttaa, pysähtyi epätoivossaan ja kääntyi päin vainoojaansa.
Hendrikillä oli ladattu rihlapyssynsä kädessään, ja odotat kuulevasi hänen samassa hetkessä kohottaneen sen olalleen, tähdänneen, laukaisseen ja kaataneen hirven.
Minun täytyy tuottaa sinulle pettymys kertomalla, ettei hän mitään sellaista tehnyt.
Hendrik oli todellinen metsämies — ei äkkipikainen eikä tuhlaava keinoihinsa nähden. Hänellä oli parempi suunnitelma kuin surmata elukka siihen. Hän tiesi eläimen nyt olevan aivan hänen vallassaan ja voivansa ajaa sen minne halusi, aivan kuten kesyn härän. Olisi ollut ruudin ja luotien tuhlausta ampua eläin siihen paikkaan. Vieläpä enemmänkin, se olisi tehnyt välttämättömäksi vaivan kuljettaa sen lihaa leirille — kahdenkertainen matka vähintäin — ja vielä olisi ollut vaara, että hyeenat söisivät siitä suurimman osan hänen poissaollessaan. Mutta hän voisi säästää kaiken vaivan ajamalla hirven leirille; se oli hänen aikeensa.
Ampumatta laukaustakaan hän siis karahutti uupuneen härän ohi, pidätti sitä, käänsi sen ympäri ja ajoi sitä sitten edellään kallioita kohti.
Härkä ei voinut tehdä vastarintaa. Silloin tällöin se tahtoi kääntyä ja lönkyttää vastakkaiseen suuntaan, mutta se estettiin helposti jälleen ja pakotettiin taas eteenpäin solan yläpäähän.
41. luku.
HURJA RATSASTUS KVAGGAN SELÄSSÄ.
Hendrik oli tyytyväinen menestykseensä. Hän odotti iloa siitä hämmästyksestä, jonka hän saisi aikaan leirissä marssiessaan sinne hirvineen — sillä hän ei lainkaan epäillyt onnistumistaan.
Eikä todella ollutkaan syytä sitä epäillä. Härkä oli jo astunut solaan ja liikkui sitä alaspäin, Hendrikin ja hänen kvaggansa kiiruhtaessa jäljessä.