Ladattuansa uudelleen putkensa palasivat metsästäjät vuoteisiin. Voisi luulla että he olisivat raahanneet itsemurhan tehneen hyeenan pois paikalta, jottei sen ruumis olisi varoituksena sen tovereille ja pitäisi niitä loitolla loukusta. Mutta Swartboy tiesi paremmin. Sensijaan että niiden oman heimolaisen eloton ruumis niitä peloittaisi, hyeenat pitävät sitä vain oikeana saaliina ja ahmaisevat sen samoin kuin tekisivät pehmeän antiloopin jäännöksille.
Tämän tietäen ei Swartboy ottanut kuollutta hyeenaa pois, vaan veti sen ainoastaan kraalin sisään hyödyttämään lisäviekoittimena toisille, jotta ne yrittäisivät sisälle.
Ennen aamua herätti heidät vielä kerran suuren pyssyn pamaus. Tällä kertaa he makasivat paikoillaan; mutta aamunkoitteessa he tarkastivat ansaansa ja huomasivat, että toinenkin hyeena oli liian rivakasti painanut rintaansa tuhoatuottavaa nuoraa vasten.
Yö yön jälkeen he jatkoivat sodankäyntiänsä hyeenoita vastaan, muuttaen loukku-kraalia lähiseudun eri paikkoihin.
Vihdoin olivat nämä elukat miltei sukupuuttoon hävitettyjä tahi ne tulivat ainakin niin harvinaisiksi ja aroiksi, ettei niiden leirin luona olosta ollut millään tavoin harmia.
Tähän aikaan ilmaantui sinne kuitenkin toinen vierasjoukkue, jonka läsnäoloa sai paljon enemmän pelätä ja jonka hävittämistä metsästäjät innokkaammin halusivat. Se oli leijonaperhe.
Niiden jälkiä oli usein nähty lähiseuduilla, mutta kului jonkun aikaa, ennenkuin ne alkoivat käydä leirillä. Niihin aikoihin kuitenkin, jolloin hyeenoista oli jotakuinkin päästy, tulivat leijonat niiden sijaan ja kulkivat joka yö karjuen mitä kauheimmalla tavalla ympäri leiriä.
Niin kauhistavia kun nuo äänet olivatkin, ei kenttäkornetin väki niitä kuitenkaan niin paljon pelännyt kuin olisi luullut. He tiesivät hyvin, etteivät leijonat pääsisi heidän kimppuunsa puuhun. Jos ne olisivat olleet leopardeja, olisivat he kenties tunteneet itsensä vähemmän turvallisiksi, koska viimemainitut ovat oikeita puukiipijöitä; mutta he eivät olleet nähneet leopardeja niillä seuduin eivätkä he niitä ajatelleet.
He eivät kuitenkaan olleet aivan pelottomia leijoniin nähden. Heitä kiusasi lisäksi, etteivät he voineet illansuussa turvallisesti laskeutua alas puusta, vaan olivat joka yö piiritettyinä auringonlaskusta päivänkoittoon. Sitäpaitsi, joskin lehmä ja kvaggat olivat suljettuina vankkoihin kraaleihin, pelkäsivät he joka yö, että leijonat sieppaisivat yhden tai toisen näistä elukoista; ja niiden jokaisen menettäminen, mutta etenkin heidän kallisarvoisen ystävänsä "vanhan Kreivin", olisi ollut varsin suuri onnettomuus.
Päätettiin siis koettaa pyssyloukkua jalopeurojakin vastaan, koska se oli hyeenoihin niin hyvin tehonnut. Ei ollut mitään eroitusta loukun rakentamisessa eikä muussa. Pyssy asetettiin vain korkeammalle tasolle, jotta sen suu olisi leijonan sydämen tienoilla, ja oikea paikka saatiin helposti. Syöttinä ei kuitenkaan ollut haaska, vaan äsken tapettu eläin; ja siihen tarkoitukseen hankittiin antilooppi.