"Isä", kysyi pikku Trüey huomatessaan, ettei hänen isänsä nauranut, ja aikoen vetää hänet mukaan keskusteluun. "Isä! olivatko ne samaa lajia heinäsirkkoja, joita Johannes Kastaja söi erämaassa? Raamattuhan sanoo, että hänen ruokanansa olivat heinäsirkat ja metsän hunaja."
"Luulen näiden olevan samoja", vastasi isä.
"Minä uskon, isä", liittyi Hans vaatimattomasti puheeseen, "etteivät nämä ole aivan samoja, mutta läheistä sukua. Raamatun heinäsirkat olivat oikeata Gryllus migratorius-lajia, ja erilaisia kuin Etelä-Afrikan, vaikkakin hyvin samanlaisia tavoiltaan. Mutta", jatkoi hän, "muutamat kirjoittajat epäilevät tuota kohtaa kokonaan. Abessinialaiset sanovat, että Johanneksen ravintona oli akasiapuun [engl. kielessä locust = heinäsirkka; locust tree = akasiapuu. Suom. muist.] hedelmiä eikä hyönteisiä."
"Mikä sinun oma mielipiteesi on, Hans?" kysyi Hendrik, jolla oli suuri luottamus veljensä kirjatietoihin.
"No, minun mielestäni", vastasi Hans, "ei sitä tarvitse kysyäkään. On vain sanan merkityksen vääristämistä otaksua, että Johannes söi akasiapuun hedelmiä eikä hyönteisiä. Olen varmasti sitä mieltä, että viimemainittuja tarkoitetaan raamatussa; ja mikä saattaa minut niin uskomaan, on se, että näitä kahta ruokalajia, 'heinäsirkkoja ja metsän hunajaa', usein käytetään yhdessä, niinkuin ne nykyäänkin ovat elatuksena monilla heimoilla, jotka ovat erämaan vapaita kansalaisia. Sitäpaitsi on meillä hyviä todisteita siitä, että kumpiakin käyttivät erämaan kansat ravintonaan raamatun aikoina. On sentähden vain luonnollista otaksua, että Johannes, ollessaan erämaassa, oli pakotettu nauttimaan tätä ravintoa, aivan kuten moni matkustaja nykyaikana on syönyt sitä kulkiessaan halki erämaiden, jotka ympäröivät meitä täällä Etelä-Afrikassa.
"Olen lukenut monta heinäsirkkoja koskevaa kirjaa", jatkoi Hans; "ja kun nyt raamattu on tullut mainituksi, täytyy minun sanoa, että minä puolestani en tunne näistä hyönteisistä ainoatakaan kertomusta, joka olisi niin todenperäinen ja kaunis kuin itse raamatussa. Luenko sen, isä?"
"Kaikin mokomin, poikaseni", sanoi kenttäkornetti, hyvillään poikansa esittämästä pyynnöstä ja keskustelun suunnasta.
Pikku Trüey juoksi sisempään huoneeseen ja toi suunnattoman nidoksen, joka oli nidottu vuohennahkakansiin ja jonka kiinnipitiminä oli pari vankkaa messinkihakaa. Se oli perheraamattu; ja salli minun tässä huomauttaa, että samanlainen kirja on melkein jokaisen buurin talossa, sillä nämä hollantilaiset siirtolaiset ovat protestanttista ja raamattua rakastavaa väkeä — jopa siihen määrin, etteivät pidä minään taivaltaa sataa mailia neljä kertaa vuodessa, käydäkseen "nacht-maalilla" eli pyhällä ehtoollisella. Mitä siitä arvelet?
Hans avasi kirjan ja ryhtyi heti käsiksi profeetta Joelin kirjaan. Helppoudesta, jolla hän löysi kohdan, huomasi hänen nähtävästi hyvin tuntevan kirjan, jota hän piteli käsissään.
Hän luki seuraavaa: