"Pimeyden ja sumun päivä, pilven ja synkeyden päivä; niinkuin aamurusko levitettynä vuorten yli tulee lukuisa ja väkevä kansa, jonka vertaista ei ole ollut ijankaikkisesta asti eikä sen jälkeen enää tule ijankaikkiseen aikaan saakka. Sen edellä kuluttaa tuli, ja sen takana korventaa liekki; niinkuin Eedenin tarha on maa sen edellä, vaan sen takana kuin autio korpi, eikä mikään siltä säästy. Sen muoto on niinkuin hevosten muoto, ja ne karkaavat niinkuin ratsut. Niinkuin ratsasten ratina vuorten huipuilla, niin ne hyppelevät, niinkuin tulen liekin kohina, joka kuluttaa kulon, niinkuin väkevä kansa, valmis sotaan." "Sen edessä vapisee maa, ja taivaat tärisevät; aurinko ja kuu pimenevät, ja tähdet kadottavat valonsa." "Kuinka karja huokaa, karjalaumat hämmästyvät! sillä ei heillä laidunta ole, lammaslaumatkin nääntyvät."
Vieläpä yksinkertainen Swartboykin saattoi tajuta tämän kuvauksen runollisen kauneuden.
Mutta Swartboylla oli paljon sanottavaa heinäsirkoista, kuten innoitetulla Joelillakin.
Näin puhui Swartboy:
"Bushman ei pelätä springhaan. Bushmanil ei puutarha — ei maissi — ei tattari — ei jotakin springhaanil syötäväks. Bushman itte syö heinäsirkka — hän tulla lihavaks heinäsirkoist. Kaikki syödä springhaanit — kaikki tulla lihavaks heinäsirkka-aikaan. Eläköön springhaan!"
Nämä Swartboyn huomautukset olivat kylläkin tosia. Heinäsirkkoja syövät melkein kaikki Etelä-Afrikassa tunnetut eläinlajit. Eivät ainoastaan raatelijat niitä halukkaasti ahmi, vaan myöskin metsänriistana käytetyt eläimet ja linnut — kuten antiloopit, peltokanat, helmikanat, kanakurjet ja, ihmeellistä sanoakin, eläinten jättiläinen — suunnaton elefantti — kulkee maileja saavuttaakseen heinäsirkkojen muuttoparven. Kesy siipikarja, lampaat, hevoset ja koirat ahmivat niitä yhtä suurella halulla. Vielä eräs omituinen tosiseikka — heinäsirkat syövät toisiansa. Jos joku niistä vahingoittuu, niin että se estyy etenemistä, käyvät toiset heti sen kimppuun ja syövät sen.
Bushmannit ja muut Afrikan alkuasukkaat käyttävät, valmistaakseen heinäsirkat syötäviksi, jonkinlaista ruoanlaittotemppua; ja koko illan Swartboy oli puuhannut valmistaakseen tuon säkillisen, jonka oli kerännyt. Hän "keitti" ne näin:
Ensin hän keitti tai oikeastaan höyrytti ne, sillä ainoastaan hiukkasen vettä pantiin pataan. Sitä kesti kaksi tuntia. Silloin ne otettiin padasta ja niiden annettiin kuivaa; sen jälkeen niitä pudisteltiin pannussa, kunnes kaikki sääret ja siivet irtautuivat ruumiista. Puhdistamistoimitus, jolloin Swartboyn paksut huulet olivat viskaimena, suoritettiin sitten, ja niin päästiin sääristä ja siivistä. Silloin olivat heinäsirkat valmiita nautittaviksi.
Hiukan suolaa vain tarvittiin antamaan niille enemmän makua, kun kaikki läsnäolevat maistoivat niitä, ja jotkut lapsista niistä pitivätkin. Useiden mielestä ovat näin valmistetut heinäsirkat meriäyriäisten veroisia.
Kun ne ovat aivan kuivia, survotaan ne toisinaan jonkinlaiseksi jauheeksi, ja siitä tehdään eräänlaista sekoitusta lisäämällä vettä joukkoon.