VETTÄ! VETTÄ!
Eteenpäin kulki pieni karavaani, mutta ei hiljaisuuden vallitessa. Swartboyn ääni ja piiska pitivät melkein yhtämittaista hälinää. Viimemainitun paukutus kuului selvästi enemmän kuin mailin päähän lakeudella, kuten yhä uudistuvat musketin laukaukset. Hendrik myös huuteli aika lailla; olipa tavallisesti hiljaisen Hansinkin pakko käyttää ääntänsä jouduttaakseen laumaa eteenpäin oikeaan suuntaan.
Silloin tällöin huudettiin molempia poikia Swartboyta auttamaan, etunenässä kulkevien härkien tullessa uppiniskaisiksi tai laiskoiksi ja tahtoessa kääntyä oikealta suunnalta. Silloin joko Hans tai Hendrik karahutti paikalle, käänsi elukat oikealle tolalle ahkerasti käyttäen "jambokia" niiden kylkiä vasten.
Tämä "jambok" on uppiniskaisen härän ankara kurittaja. Se on joustava, sarvikuonon tai virtahevon nahasta tehty ruoska — virtahevon nahka on parasta —, miltei kuuden jalan pituinen, suipeten tyvestä kärkeen.
Milloin tahansa etunenässä olevat härät käyttäytyivät huonosti eikä Swartboy ulottunut niihin pitkällä piiskallaan, oli Hendrik aina valmis kutkuttamaan elukoita lujalla jambokillaan; siten hän pelotti niitä hyvään käytökseen. Toinen pojista olikin melkein koko ajan niiden vieressä.
Useimpia härkävaljakoita Etelä-Afrikassa seuraa tavallisesti "ohjaaja". Mutta kenttäkornetin härät oli totutettu vetämään vankkureita ilman ohjaajaa siitä lähtien, kun hottentotti-palvelijat menivät tiehensä; ja Swartboy oli ajanut useita maileja ilman muuta apua kuin pitkä piiskansa. Mutta härät olivat nyt vauhkoja ja hurjia, kaiken näyttäessä omituiselta heinäsirkkojen kuljettua tästä päällitse; sitäpaitsi olivat hyönteiset pyyhkineet pois joka tien tai polun, jota härät olisivat seuranneet. Maanpinta oli kauttaaltaan samannäköistä — ei ollut jälkeä, ei merkkiä. Van Bloom itsekin saattoi vaivoin tuntea seudun rajapiirteet, ja hänen täytyi ohjata kulkunsa auringon mukaan. Hendrik oli enimmäkseen etumaisten härkien vierellä. Hansin ei ollut vaikea ajaa laumaa, kun kerran oli päästy kunnolla liikkeelle. Pelontunne piti elukat koossa, ja kun ei ollut ruohoa kummallakaan puolella viekottelemassa niitä harhailuihin, kulkivat ne eteenpäin tasaisesti.
Van Bloom ratsasti etunenässä ohjatakseen karavaania. Ei hän eikä kukaan muukaan ollut tehnyt mitään muutosta puvussaan, vaan he matkustivat arkitamineissaan. Kenttäkornetti itse oli useimpien buurien tavalla puettu — laajoihin nahkaisiin housuihin, joita siinä maassa nimitetään "crackereiksi". Hänellä oli vihreäverkainen suuri, väljä nuttu avaroine ulkotaskuineen; hirven vasikan nahasta tehdyt liivit; suunnaton valkea huopahattu, jossa oli mitä leveimmät lierit; ja jalassa afrikalaisesta värjäämättömästä nahasta tehdyt paksut kengät, joilla buurien kesken on nimenä "feldt-schoenen" (kenttäkengät). Hänen satulansa yli oli levitetty "kaross" eli leopardinnahkainen vaippa, ja olallaan hän kantoi "roeriaan" — suurta sileäputkista pyssyänsä, joka oli noin kuuden jalan mittainen ja jossa oli vanhanaikainen piilukko — aika kantamus jo sekin. Tällaiseen pyssyyn buuri panee kaiken luottamuksensa; ja joskin amerikkalainen aarniometsien mies olisi ensi näkemällä valmis nauramaan moiselle aseelle, muuttaisi vähempikin tutustuminen buurin maahan hänen mielipiteensä "roerista". Hänen oma aseensa — pienireikäinen rihlapyssy, jonka luoti on hernettä vähäisempi — olisi melkein hyödytön sitä suurta riistaa vastaan, joka buurien maassa asustaa. Afrikan lakeuksilla on mestariampujia ja oivia metsästäjiä, kuten Amerikan aarniometsissä tai preirieillä.
Kenttäkornetin sivulla, hänen vasemman käsivartensa alla pyöreäksi käyristyen, oli suunnaton ruutisarvi — sellaista kokoa, jota ainoastaan afrikalaiset härät päässänsä kantavat. Se oli Bechuana-maasta, vaikka miltei kaikille Kap-maankin härille kasvaa suunnattoman suuret sarvet. Kenttäkornetti säilytti siinä luonnollisesti ruutia, ja jos se oli täynnä, täytyi siihen mahtua vähintään puolisen tusinaa naulaa. Hänen oikealla sivullaan riippuva leopardinnahkainen patruunakotelo, vyöhön pistetty metsästyspuukko ja hatunnauhan silmuun pistetty merenvahapiippu täydensivät "trek-buuri" van Bloomin varustukset.
Hans ja Hendrik olivat jokseenkin samoin puettuja, asestettuja ja varustettuja. Heidän housunsa olivat tietysti parkitusta lampaannahasta, leveät — kuten kaikkien nuorien buurien housut — ja heilläkin oli nutut ja "feldt-schoenen" sekä leveälieriset valkeat hatut. Hansilla oli kevyt haulikko, kun taas Hendrikin aseena oli tukeva rihlapyssy sitä lajia, joka tunnetaan "jääkärin" nimellä — oivallinen pyssy suurta riistaa varten. Tästä aseesta Hendrik oli hyvin ylpeä, ja hän oli harjaantunut osaamaan naulanpäähän ampuessaan sillä lähes sadan askeleen päästä. Hendrik oli ennen muita seurueen tarkka-ampuja. Kummallakin pojalla oli myös suuri puolikuun muotoinen ruutisarvi ynnä patruunakotelo; ja kummankin satulaan oli hihnoilla kiinnitetty vaippa eli "kaross", joka erosi heidän isänsä vaipasta ainoastaan sinä, että hänen oli kallisarvoista leopardinnahkaa, kun taas heidän oli tavallisempaa lajia, toinen antiloopin-, toinen sakaalinnahkaa. Pikku Janillakin oli leveät housut, nuttu, "feldt-schoenen" ja leveäreunainen hattu, — vaikkakin vain metrin mittainen, oli Jan todellakin, mitä pukuun tulee, isänsä täydellinen kuva — buurin perikuva pienoiskoossa. Trüey oli vaatetettu siniseen villahameeseen somine liiveineen, jotka olivat taidokkaasti ommellut ja kirjaillut hollantilaiseen tapaan; vaaleilla kiharoillaan hänellä oli kevyt olkinen aurinkohattu nauhoineen ja nyöreineen. Totty oli hyvin yksinkertaisesti puettu kestävään kotikutoiseen, ilman mitään päähinettä. Mitä Swartboyhin tulee, olivat vanhat nahkaiset "crackerit" ja raitainen paita hänen ainoat vaatekappaleensa, paitsi lampaannahkaista "karossia". Sellaiset olivat matkustajiemme puvut.
Tasanko oli paljaaksi hävitetty runsaasti parikymmentä mailia. Elukat eivät löytäneet suupalaakaan, eikä vettä ollut ensinkään. Aurinko paistoi kirkkaasti pitkin päivää, liiankin kirkkaasti, sillä sen säteet olivat yhtä polttavat kuin kuumassa vyöhykkeessä. Matkaajat olisivat tuskin jaksaneet kestää niitä, jollei kova tuuli olisi puhaltanut kaiken aikaa. Mutta onnettomuudeksi se puhalsi suoraan vasten heidän kasvojaan, ja kuivat "karoot" eivät milloinkaan ole pölyttömiä. Heinäsirkkojen kauan kestänyt hyppiminen miljoonin hennoin säärin oli möyhentänyt maanpintaa; ja nyt tomua tuprusi vapaasti tuulessa. Kokonaiset pölypilvet ympäröivät pientä karavaania ja tekivät heidän eteenpäinkulkunsa sekä vaikeaksi että vastenmieliseksi. Jo aikoja ennen iltaa heidän vaatteensa olivat tomun peitossa, suut sitä täynnä ja silmät ärtyneet.