— Se oli nyt entistä lähempänä sitä paikkaa, jossa minä seisoin, ja saatoin selvästi nähdä sen kyyristyneenä saaliinsa yli. Sen kynnet pitelivät vavahtelevaa ruumista, ja sen pitkät hampaat tarttuivat eläinparan niskaan. Mutta se ei tehnyt pienintäkään liikettä, lukuunottamatta häntää, joka heilahteli hiljalleen toiselta kyljeltä toiselle, aivan kuten kissanpojalla, joka on pyydystänyt pikkuruisen hiiren. Saatoin myös nähdä, että sen silmät olivat umpeen suljetut, ikäänkuin se olisi nukkunut.
— Olin kuullut, että tuollaisissa olosuhteissa voi leijonaa lähestyä ilman suurtakaan vaaraa. Ei sillä, että olisin halunnut mennä lähemmäksi — olinhan pyssyineni kyllin lähellä — mutta tämä mieleen muistuminen, luullakseni, pani minut ajattelemaan ampumista. Joka tapauksessa kuiskasi jokin minulle, että onnistuisin, enkä voinut olla yrittämättä.
— Pedon pää leveine leukaperineen ja suljettuine silmineen oli mukavasti edessäni. Tähtäsin ja vedin liipasinta mutta sen sijaan, että olisin jäänyt katsomaan laukaukseni vaikutusta, juoksin suoraa päätä pois vastakkaiseen suuntaan.
— En pysähtynyt, ennenkuin olin saanut ison alan antiloopeja itseni ja sen paikan väliin, jossa viimeksi olin seisonut; ja sitten raivasin parhaani mukaan tietä vankkureille päin.
— Kauan ennen sinne tuloani näin, että Jan ja Trüey sekä Totty olivat turvassa katoksen alla. Se ilahutti minua, mutta näin myöskin, että lampaat ja vuohet olivat sekaantuneet hyppykauriiden joukkoon ja kulkivat niiden mukana pois, ikäänkuin kuuluisivat samaan lajiin. Pelkään niiden kaikkien olevan menetettyjä.
"Entä leijona?" kysyi Hendrik.
"Tuolla se makaa!" vastasi Hans, osoittaen vaatimattomasti ulkona lakeudella olevaa keltaista läjää, jonka ympärillä korppikotkat jo alkoivat liidellä. "Tuolla se makaa, olisit tuskin itse voinut ampua paremmin, Hendrik veikko."
Näin sanoessaan Hans hymyili sellaisella tavalla kuin tahtoisi näyttää, ettei hänellä ollut tarkoitusta kerskata teostaan.
Hendrik julisti äänekkäästi, että se oli mainio urotyö, ja valitti, ettei hän ollut silloin paikalla saadakseen katsoa hyppykauriiden ihmeellistä vaellusta.
Mutta ei ollut aikaa tyhjänpäiväiseen jutteluun. Van Bloom ja hänen joukkonsa olivat perin epämiellyttävässä asemassa. Kaikki hänen laumansa olivat poissa. Lehmä ja hevoset vain olivat jäljellä; ja näille eivät antiloopit olleet jättäneet ruohonkorttakaan. Millä niitä ruokittaisiin?