— Näin antilooppien suuntaavan laaksoa kohti — etummaiset olivat jo siellä ja olisivat pian paikalla, jossa olin juuri nähnyt pienen laumamme syövän.
— Toivoen vielä ehtiväni ennen hyppykauriita ja saavani lampaat kraaliin ajetuiksi, ennenkuin edelliset tunkeutuisivat niiden joukkoon, lähdin laaksoa kohden. Mutta harmikseni en voinut päästä nopeammin kuin lauma kulki.
— Kun lähestyin elukoita raivatakseni tien niiden joukon lävitse, hyppelivät ne sinne tänne ja loikkasivat toistensa yli, mutta eivät kuolemakseenkaan voineet avata minulle tietä, niin kovin kuin sitä halusinkin. Olin niin lähellä muutamia niistä, että olisin voinut pyssylläni iskeä ne kumoon.
— Aloin huutaa ja heiluttaen pyssyäni avasin tietä nopeammin, kun havaitsin edessä jotakin, mikä näyttäytyi suureksi avoimeksi tilaksi. Työntäydyin eteenpäin sitä kohti, mutta kuta lähemmäksi sen reunaa tulin, sitä tiheämmin sulloutuneina huomasin elukoiden olevan. Ainoastaan hypähtämällä ylöspäin saatoin nähdä, että siinä oli avonainen paikka. En tiennyt, mikä sen aiheutti. En jäänyt sitä miettimään. Halusin vain päästä eteenpäin niin nopeaan kuin suinkin, ajatellen lammaslaumaamme.
— Jatkoin tien raivaamista ja vihdoin olin siinä paikassa, jota olin tavoitellut; sinne pääsyä varten tekemäni ura sulkeutui silmänräpäyksessä jälkeeni. Olin hyökkäämäisilläni edelleen käyttääkseni hyväkseni tuota tyhjää maapalasta, kun — mitä näinkään keskustassa, suoraan edessäni! Todellakin: suuren keltaisen leijonan!
— Se selitti laumassa syntyneen aukon. Jos olisin tiennyt, mikä sen aiheutti, olisin raivannut tietä mihin muuhun suuntaan hyvänsä kuin tähän; mutta siinä olin, ulkona avoimella kentällä, tuskin kymmenen askeleen päässä minusta leijona, ja kaurismuuri kahden elukan korkuisena meidän molempien ympärillä!
— Ei tarvitse sanoa, että olin aika lailla pelästynyt. En muutamaan silmänräpäykseen tiennyt mitä tehdä. Pyssyni oli vielä ladattu — sillä tuumittuani pelastaa pienen laumamme en välittänyt sitä tyhjentää antilooppeihin. Saatoin ampua yhden, ajattelin, milloin tahansa, toimitettuani lampaat talteen kraaliin. Pyssy niin ollen oli ladattu, vieläpä lyijyluodilla.
— Tähtäisinkö leijonaan ja ampuisin? Tein itselleni tämän kysymyksen ja olin juuri ratkaista myönteisesti, kun tuumin, että se sittenkin oli typerää. Huomasin, että leijona, joka oli selkä minuun päin, joko ei ollut nähnyt minua tai ei vielä kiinnittänyt minuun huomiota. Jos ainoastaan haavoittaisin sitä — ja päättäen siitä asennosta, jossa se oli, en luultavasti muuta tekisi — mitä seuraisi? Minut todennäköisesti revittäisiin kappaleiksi.
— Nämä olivat ajatuksiani, jotka tuskin veivät sekunnin aikaa. Olin perääntymäisilläni pois eli palaamassa kauriitten joukkoon raivatakseni tietä johonkin muuhun suuntaan, ja olinkin tullut lähelle reunaa, kun katsahtaessani olkani yli näin leijonan äkkiä pysähtyvän ja kääntyvän. Minäkin pysähdyin, tietäen sen olevan turvallisimman menettelyn; ja niin tehdessäni katsahdin taakseni leijonaa silmiin.
— Helpotuksekseni näin, etteivät ne olleet suunnatut minuun. Se näytti saaneen jonkun päähänpiston. Ehkä oli sen ruokahalu palannut; seuraavassa hetkessä se juoksi pari syltä ja sitten, kohoten hirmuisella hyppäyksellä, heittäytyi kauas lauman sekaan ja kapsahti alas suoraan erään antiloopin selkään. Toiset loikkivat oikeaan ja vasempaan, ja uusi piiri avautui heti sen ympärille.