Tässä tuokiossa kuiskasi gambusino pari sanaa insinöörille.
Ja niin äkkiä kuin ruutiräjähdys, valaisi sähkövalovirta parin sekunnin ajan kokonaisen kolmikulman tasankoa.
Sopivampaa hetkeä ei olisi voinut valita.
Henry näyttäytyi äkkiä isälle ja ystäville ikäänkuin tulen leimauksessa. Krusaderin selässä lensi hän matkalla Arispeen.
Se valon säde, joka oli heitetty aavikon yli, kesti, niinkuin olemme sanoneet, ainoastaan pari sekuntia. Sen perästä oli kaikki taas pimeyden peitossa.
Jos indiaanit olisivatkin huomanneet jotain, niin ei heillä olisi ollut aikaa ottamaan selvää siitä, kun valo heidän mielestään ei voinut olla muuta kuin selittämätön luonnon ilmiö. Ja niinkuin muuten tiedämme, oli sähkövalo ohjattukin vuoren siltä puolelta, joka ei ollut heidän leiriinsä päin.
Mutta tämä säde oli ollut kylläksi rauhoittamaan ratsastajan isää ja ystäviä.
»Pelastunut! Henry on pelastunut!« sanoi gambusino. »Tällä kertaa on hänellä kaikki valtit kädessään ja siispä meilläkin.«
Sinä yönä ei nukuttu vuorella. Jokainen piiritetyistä rupesi tekemään kaikenmoisia arveluita.