Minä en huutanut Bracea avukseni, sillä se ei olisi hyödyttänyt. Tuo kunnon toveri ei olisi voinut suojella minua tämänkaltaisilta tyranneilta. Ne olivat hänen päällikköjään, ja heillä oli laki puolellaan pannakseen hänet kahleisiin, jos hän vain sanallakin olisi tullut väliin —,vieläpä ampuakseen tai tappaakseen hänet, jos hän olisi yrittänyt tulla minun avukseni.
Tiesin, ettei hän uskaltaisi keskeyttää heitä, olisivatpa he ryhtyneet mihin julmuuteen tahansa. Oli parempi olla saattamatta häntä selkkauksiin ylempien kanssa. Tätä ajatellessani pidin suuni kiinni ja odotin, mitä piti tapahtua.
Minua ei pidetty kauan epätietoisena heidän aikeistaan.
"Hitto vieköön sen laiskan lurjuksen!" huusi perämies alhaalta — "kuorsaamassa keskellä selvää päivää, mitä? Herätä hänet köydenpäällä, ranskanpoika! Hutki häntä kunnes häneltä pääsee poru!"
"Ei", huusi kapteeni, jonka mieleen oli tullut parempi ohjelma. "Aja hänet ylös! Hän näyttää pitävän ylöspäin kiipeämisestä. Aja hänet ullakolle! Hän haluaa tulla merimieheksi — me teemme hänestä sen!"
"Ha, haa!" yhtyi perämies käheästi nauraen päällikkönsä nerokkaaseen päähänpistoon, "niin juuri, todellakin; tuuleta häntä yläprammiraa'alla!"
"Kyllä — kyllä!" vastasi Le Gros ja kääntyen sitten minuun päin köysi uhkaavassa asennossa hän käski minun ruveta nousemaan.
Minä en voinut muuta kuin totella ja kiertäen märssytangon vanttien ympäri tartuin käsilläni tikkaisiin ja aloin kiivetä ylöspäin.
SEITSEMÄS LUKU
Minä kiipesin hitain ja pelokkain askelin. Olisin mennyt paljoa hitaammin, jollei minua olisi pakottanut ylöspäin Le Gros, joka seurasi minua köydenpäineen, jolla hän löi minua takaapäin, kun pysähdyin. Hän antoi iskunsa pirullisessa kiukussaan lyöden minua sääriin ja takapuoleen sekä koettaen tuottaa kipua niin paljon kuin mahdollista. Tässä hän onnistuikin, sillä kovasolmuinen köysi tuotti minulle äärimmäistä tuskaa. Minulla ei ollut sentakia muuta neuvoa kuin jatkaa nousemistani tai alistua hänen pieksettäväkseen. Minä jatkoin kiipeämistäni.