Saavuin märssytangon ristipuille ja nousin niiden päälle. Oi, oli peloittavaa katsoa alas! Allani ei ollut muuta kuin meri itse, sillä tuulen taivuttamat mastot eivät ollenkaan olleet pystysuorat. Tunsin ikäänkuin riippuvani ilmassa, niinkuin ei maatakaan olisi ollut alapuolellani, sillä alla oli merenpinta, joka kimalteli niinkuin taivaskin.
Allani oli kuitenkin jalkojeni juuressa Le Grosin tummat, synkät kasvot, ja hän komensi minua uhkaavin äänin sekä elein ylöspäin — yhä ylöspäin!
Ylöspäin! Miten saatoin kiivetä kauemmaksi? Yläpuolellani levisi prammitangon köysistö. Siinä ei ollut tikkaita, ei mitään, jossa olisi voinut lepuuttaa jalkaansa — ei mitään muuta kuin kaksi mustaa, jäykkää köyttä, jotka yhä lähenivät toisiaan, yhtyäkseen maston huipussa.
Miten saatoin nousta niitä pitkin? Semmoinen näytti käyvän yli voimien.
Mutta minun ei suotu edes epäröidä. Tuo törkeä mies heilautti itsensä lähelle ja hosui yhä solmuisella nuoralla reisiäni, päästäen samalla suustaan kirouksia ja hirveitä uhkauksia, että hän repisi joka palan sääristäni irti ruumiista, ellen nousisi ylös.
Minä en voinut muuta kuin koettaa, ja asettuen köysien väliin rupesin minä vetämään itseäni ylöspäin. Kovan ponnistuksen jälkeen onnistuin pääsemään prammitangon raa'alle, johon taas pysähdyin — en voinut mennä eteenpäin. Olin aivan hengästyksissäni, ja minulla oli tuskin voimaa pysyä kiinni köysistössä ja estää itseäni putoamasta.
Yläprammitanko kohosi yhä yläpuolella, ja alhaalla uhkasivat Le Grosin tummat kasvot. Niissä näkyi hymy synkkyyden keskellä — tyydytyksen hymy, kun hän näki sen tuskan, joka ahdisti minua tällä hetkellä.
Minä saatoin yhä kuulla alhaalla olevien paholaisten äänet heidän huutaessaan käskyjään: "Aja ylös vain hänet, Ranskan Pekka — ylös yliprammiraa'alle!"
Luulin kuulevani toisia ääniä, myöskin Bracen äänen, joka toisti sanoja: "Seis siellä! Seis! Poika on vaarassa."
Minä katsoin vinosti kantta kohti. Näin miesten seisovan keulakannen luona! Mielestäni heidän joukossaan oli hämmennystä ja sekasortoa, kuin jos muutamat olisivat olleet Bracen puolella ja toiset taas hyväksyneet sen, mitä tapahtui. Mutta minä olin liiaksi peloissani tehdäkseni tarkkoja huomioita sillä hetkellä, ja minulla oli liiaksi tekemistä sen törkimyksen kanssa, joka oli minua lähinnä.