Oli ilmeistä, että kippari oli loistavalla tuulella. Hänellä oli kuningas Dingo Bingo kokonaan käytettävissään, ja hänelle oli luvattu täysi lasti. Hänen majesteettinsa näytti olevan yhtä hyvillään keskustelun johdosta. Hän tuli ulos kajuutasta hoiperrellen puolijuovuksissa ja puristaen toisessa kädessään puolityhjää rommipulloa, kun hän taas toisessa piti erilaisia kimaltelevia leluja sekä kirjavia vaatekappaleita, jotka hän vastikään oli saanut lahjaksi kapteenilta. Hän astuskeli rehennellen pitkin kantta kompastuen kerran tai pari pitkään teräksiseen sapelintuppeensa. Hän puhui äänekkäästi kehuen sotaisista urotöistään kerskumalla monista ryöstämistään kylistä ja ottamistaan vangeista sekä aina muistuttaen isäntäänsä siitä hienosta lastista, jonka hän oli koonnut tätä varten. Niitä oli viisisataa siellä, "nuoria ja vahvoja". He olivat turvallisesti suletut "barracooniin" — se oli suuren rakennuksen nimi — ja huomispäivänä, samana päivänä tai milloin vain kapteeni oli valmis, luovuttaisi hän ne. Siten lupasi kuningas.
Tietysti ei kapteeni ollut aivan valmis. Hänen majesteettinsa "sotasaalis" oli tuotava varastohuoneesta ja pantava veneisiin rannalle; vesitynnyrit oli tyhjennettävä — ne sisälsivät näet merivettä — ja sitten taas täytettävä joesta. Kun nämä toimet oli suoritettu, otettaisiin parkkiin siihen kuuluvat viisisataa "paalua".
Rehenneltyään ja kiroiltuaan vielä hyvän joukon — tämä afrikalainen kuninkaallinen korkeus osasi puhua hiukan englantia ja tunsi useimmat kielen raaimmista lauseparsista — hänen musta majesteettinsa lähti taas veneeseensä sekä soudettiin takaisin rannalle. Kapteeni otti mukaansa perämiehensä ja noin puoli tusinaa merimiehiä sekä seurasi pian veneellä perässä päättääkseen hurjastelun — kuningas Dingo Bingo oli näet kutsunut hänet kuninkaallisiin kemuihin rannalla olevaan hirsipalatsiinsa. Minä katselin heidän jälkeensä kaihoavin silmin, — en siksi, että mitenkään olisin halunnut heidän seuraansa, tosiaan, kaukana siitä, mutta silmäillessäni tämän villin joen rantoja koristavan kasvullisuuden kauniita muotoja ja kuunnellessani suloista laulua, joka tuli tuhansien loistavahöyhenisten laulajien suusta metsien keskeltä, halusin minä taas kerran astua vankalle maaperälle. Halusin olla yksin, vaeltaa yksin ja vapaana, pois noiden mahtavien puiden varjoon.
VIIDESTOISTA LUKU
On hyvin luultavaa, että olisin halunnut turhaan — hyvin luultavaa, ettei minun olisi sallittu astua rannalle, jollei olisi ollut suojelijaani Bracea. Työnäni oli yhä edelleen lakaiseminen ja pyyhkiminen sekä kenkien harjaaminen, ja minä olin yhtämittaisesti sellaisessa "taloustyössä" aamusta iltaan. Toisten sallittiin mennä rannalle miltei mielensä mukaan, lukuunottamatta työtuntejaan, ja siten he menivät ja tulivat useita kertoja päivässä purkaen rommi-, suola- ja rautalastia, mikä heti annettiin kuningas Dingo Bingon haltuun.
Koetin useita kertoja mennä heidän kanssaan veneeseen, mutta joku työnsi minut aina takaisin, tavallisesti perämies tai kapteeni itse.
Joka päivä kun aurinko nousi kimaltelevien puunlatvojen yli antaen niiden rikkaalle vehreydelle kullan vivahduksia, huokasin minä toivoen vapautta ja olisin antanut mitä vain omistin, jos minun olisi sallittu kuljeskella vapaasti noiden loistavien metsin läpi. Vain sillä, joka on ollut kuukausia suljettuna laivaan ahtaisiin tiloihin, kunnes on kuolemanväsynyt sen yksitoikkoisesta elämästä, voi olla käsitys tuntemastani kiihkeästä kaipauksesta. Olipa minun laitani huonomminkin kuin jonkun muun, joka olisi saattanut olla sellaisessa asemassa. En ollut vain yhteen paikkaan suljettuna, minua lisäksi pideltiin pahoin. En ollut ainoastaan vanki, vaan orja, jota kohdeltiin tylysti ja joka perinpohjin inhosi sekä herraansa että tovereitansa. Sentakia olisin uhrannut mitä tahansa, jos minun olisi tunniksikin sallittu mennä kävelemään noihin villeihin metsiin, jotka joen kummallakin puolen ulottuivat niin kauas kuin silmä saattoi kantaa. Minä olin näet katsellut niitä yläprammitangon huipusta ja nähnyt, että ne olivat loppumattomat.
En voi sanoa, miksi kapteeni ja perämies siten vastustivat rannalle menemistäni. Se saattoi johtua siitä, että he epäilivät minua, ja pelkäsivät, että karkaisin laivasta. Ollessaan tietoisia siitä tylystä kohtelusta, jota he tavallisesti osoittivat minulle, ei ole omituista, että he epäilivät minua sellaisesta aikeesta. Asemani olisi tuskin voinut olla pahempi villi-ihmistenkään joukossa, ja sentakia oli aivan luonnollista, että heillä oli pelkonsa siitä, että jättäisin heidät.
He eivät suinkaan halunneet päästä minusta eroon sillä tavoin. Olin osoittautunut olevani suureksi avuksi heille kajuuttapoikana ja palvelijana, ja he huomasivat minun palvelukseni hyvin tarkoituksenmukaisiksi. Vaikka he olisivat välittäneet vähän, jos olisivat hukuttaneet minut tai tappaneet minut iskemällä päähäni, tyydyttääkseen omaa oikkuaan, olisivat he olleet kovin pahoillaan, jos minun olisi onnistunut karata heidän käsistään, ja ilmeisesti epäillen, että minä saatoin hautoa sellaista tuumaa, pitivät he varansa, ettei minulla olisi pienintäkään tilaisuutta saada sitä täytäntöön. Siksi ei minun sallittu astua mihinkään veneeseen, jotka yhtämittaa menivät ja tulivat laivan ja rannan välillä.
Oli toinenkin "Pandoran" mies, jota kohdeltiin samalla tavoin, ja hän oli hollantilaisparka. Häntä saatettiin kylläkin epäillä karkaamisen aikeesta. Joskin kohtelu, joka tuli osakseni, oli huonoa, oli se inhimillistä ja kohteliasta verrattuna siihen miltei yhtä mittaiseen julmuuteen, jota harjoitettiin hollantilaista kohtaan. Itse vaisto olisi kannustanut häntä pakenemaan sitä heti ensimäisessä sopivassa tilaisuudessa.