Vaikka puun varjon alla oli miltei pimeä, oli ulkopuolella vielä hämärää, ja oli yhä kylliksi valoisaa, että saatoimme koota polttoaineita tultamme varten. Siten me laskettuamme maahan leijonannahkamme ja muut sälymme rupesimme kokoamaan puunkappaleita. Pienen matkan päässä me tapasimme jonkun määrän kuivunutta puuta, joka sopi erinomaisesti polttoaineeksi, ja kolme tai neljä täyttä sylillistä oli tarpeeksi.
Me kokosimme nopeasti sen verran ja valittuamme paikan erään suuren vaakasuoran oksan alta me rakensimme leiritulemme. Oksa oli niin paksu ja leveä alhaaltapäin, että se jo itsessään muodosti tarpeeksi suuren katon suojaamaan meitä sateelta, joka mahdollisesti tulisi, ja maa oli alapuolella taulakuiva, joten meillä oli kaikki mahdollisuudet saada mukava yölepo.
Me rakensimme tulemme jonkun matkan päähän päärungosta ja heti kun se oli saatu kunnolla sytytetyksi, me lopetimme työmme sekä istuuduimme sen viereen. Benillä oli savipiippunsa taskussaan, ja täyttäen sen siihen kuuluvalla huumaavalla aineella hän rupesi polttamaan sitä hyvin tyytyväisenä. Minä olin itse hyvin onnellinen. Sen jälkeen mitä olin kokenut parkissa, oli tämä vapaa metsäelämä todella ihastuttavaa, ja minä ajattelin, että haluaisin sen jatkuvan aina. Vaikkakaan minä en ruvennut vetelemään savuja toverini kanssa, istuuduin minä häntä vastapäätä, ja me nautimme kumpikin luontevan keskustelun tuottamasta huvista.
Olen sanonut, että kun ensiksi tulimme baobabin varjoon, oli siellä aivan pimeä — niin pimeä kuin yö itse — emmekä me voineet nähdä kuuttakaan jalkaa nenäämme edemmäksi mihinkään suuntaan. Mutta pian tuli rupesi leimuamaan, joten me saatoimme tehdä tarkempia huomioita uudesta asunnostamme. Me voimme nähdä päidemme yläpuolella pitkän, munanmuotoisen hedelmän riippuvan suurien lehtien keskellä, kun taas pitkin maata oli siroteltuna monta, jotka olivat pudonneet ollen liika kypsiä, sekä kuoria toisista, jotka olivat auenneet ja hajoittaneet siemenensä maahan ollen nyt kuivia ja tyhjiä.
Kaikki tämä oli huomattu muutamissa sekunneissa — juuri sill'aikaa kun nuotion puut alkoivat leimuta. Mutta tarkkaavaisuutemme johtui pois sellaisista huomioista ja keskittyi yhteen ainoaan seikkaan, joka heti herätti meissä innokasta uteliaisuutta.
Tämä seikka oli muuan omituinen ilmiö, joka oli näkyvissä puun rungossa. Aivan tulen toisella puolen, mutta — kuten jo on mainittu — jonkun matkan päässä siitä kohosi päärunko suuren seinän tapaisena. Kaarna oli ruskeanharmaa väriltään, ryppyinen ja mukurainen, ja sen pinnalla oli monta nystermää sekä epätasaista kohtaa. Mutta huolimatta tästä epätasaisuudesta me huomasimme heti kun liekit rupesivat loistamaan rungolla neljä säännöllistä viivaa eli uurretta, mitkä tekivät toistensa kanssa suoria kulmia. Nämä viivat muodostivat suunnikkaan, joka oli kolme jalkaa pitkä ja kaksi leveä. Pohjaviiva oli noin kaksi jalkaa maanpinnan yläpuolella, ja suunnikas itse kuvastui pitkinpäin puuta vasten.
Heti kun loimme silmämme säännöllisesti muodostuneeseen kuvioon, näimme me, ettei se ollut voinut syntyä mistään luonnollisesta syystä — kaarna ei ollut voinut haljeta niin sopusuhtaiseen muotoon. Oli selvää, että kuvio oli keinotekoinen — toisin sanoen sen oli ihmiskäsi tehnyt. Itse asiassa, kun tarkastimme sitä seikkaperäisemmin, saatoimme sanoa, että asianlaita oli siten, sillä puussa voi huomata veitsen tai jonkun muun leikkausaseen jäljet, vaikka työ oli tehty aikoja sitten, eikä väri antanut mitään opastusta siitä, milloin se oli tehty. Viivat olivat samanlaisesti tummanharmaita kuin luonnolliset halkeamat puun muissa osissa.
Kun uteliaisuutemme oli herännyt, nousimme toverini ja minä tulen äärestä sekä lähestyimme suurta runkoa tutkiaksemme sitä. Jos maa olisi ollut asuttu, emme olisi ajatelleet asiasta mitään, sillä silloin olisimme luulleet, että joku oli leikellyt puun kaarnaan kuvioita huvikseen — mahdollisesti ne olivat olleet toimettomia poikia — niinhän olen itsekin usein tehnyt ja Ben oli tehnyt, kun hän oli toimeton poika. Mutta tuon päivän koko retkeilyn aikana me emme olleet kohdanneet yhtäkään ihmisolentoa emmekä myöskään nähneet merkkiä tai jälkeä kenestäkään, ja me olimme jokseenkin varmoja kaiken sen jälkeen mitä meille oli kerrottu, että tämä osa maata oli aivan ilman asujamia. Sentakia baobabin kuoreen leikattu kuvio hämmästytti meitä, sillä se oli merkkinä siitä, että siellä oli ollut ihmisolentoja ennen meitä, vaikka siitä saattoi olla hyvinkin pitkä aika.
Me siis lähestyimme runkoa tutkiaksemme sitä tarkemmin.
Kun tulimme lähelle, huomasimme, että viivat olivat hyvin syviä, aivan kuin ne olisivat olleet leikatut puuhun asti, mutta tämän lisäksi ei ollut huomattavissa mitään erikoista. Kaarnassa ei ollut muuta uurrosta, niinkuin olimme odottaneet — ei mitään muuta kuin tämä pitkänomainen kuvio, joka muistutti vähän pienen ikkunan tahi oven muotoa. Itse asiassa, kun seisoimme sitä ihmettelemässä, toi se mieleemme ajatuksen pienestä ovesta, joka avautui puun sivusta, sillä uurros näytti yltympäri reunastaan mustalta, ikäänkuin olisimme voineet nähdä johonkin tummaan onteloon sen toisella puolen.