Ollen kiireissäni päästäkseni pois kotoa ei minulla ollut ajatustakaan tuoda yhtä ainoata sellaista tarvekalua; seurauksena oli, ettei minulla ollut mitään — ei edes kahta paitaa!

Olisin ollut kauhistavassa pinteessä ja olinkin siihen päivään asti, jolloin Ben Brace pehmitti ranskalaisen rehentelijän mutta tästä ajasta alkaen oli asemani tuntuvasti parempi. Tunsin sentakia kiitollisuutta suojelijaani kohtaan, mutta pian jälkeenpäin sattui toinen tapaus, joka ei ainoastaan lisännyt kiitollisuuttani korkeimpaan mahdolliseen määrään, vaan näytti myöskin tekevän miehen ystävyyden minua kohtaan vielä vahvemmaksi kuin ennen.

Tapaus, josta nyt aion kertoa, on sellainen, joka on usein tapahtunut merimiespojille ennen minua ja epäilemättä tapahtuu vieläkin, kunnes hallitukset laativat parempia lakeja kauppalaivojen olojen järjestämiseksi tarkoituksella pitää silmällä ja rajoittaa sitä aivan liian rajatonta valtaa, joka nyt on uskottu kauppalaivojen päällystölle. On kiistämätön ja hämmästyttävä tosiseikka, että monet näistä miehistä luulevat voivansa kohdella häikäilemättömän julmasti niitä ihmisraukkoja, jotka ovat heidän käskettävissään, ilman vähintäkään vaaraa, että siitä rangaistaisiin! Itse teossa panee heidän pahoinpitelylleen rajan vain sen ajan pituus, jonka heidän onneton uhrinsa kestää sitä tekemättä vastarintaa. Merimiesten kesken annetaan tavallisesti niiden nauttia oikeuksiaan ja etuoikeuksiaan, joiden tiedetään olevan mieleltään itsenäisiä sekä pelottoman rohkeita; mutta heikkojen ja vastustuskyvyttömien on kärsittävä, kun he ovat tämänkaltaisten raakojen perämiesten ja kapteenien palveluksessa. On valitettavaa, että sellaisia on aivan liiaksi Englannin kauppalaivastossa.

Se kärsimyksen määrä, mikä on kestettävä sellaisen hirmuvallan alaisena, on miltei uskomaton. Monen arkaluontoisen merimiesparan ja monen nuoren merimiespojan on pakko viettää melkein sietämätöntä elämää — heidät pakoitetaan raatamaan itsensä miltei kuoliaaksi, heitä piestään mielen mukaan, lyhyesti sanoen kohdellaan kuin julman herran orjia.

Annettu rangaistus — jos sitä voi sanoa rangaistukseksi, kun ei mitään rikosta ole tehty — on usein niin ankara, että siitä koituu hengenvaara — vieläpä enemmänkin, henki menee siinä usein, ja paljon useammin kylvetään taudin ja sitä seuraavan kuoleman siemen, mikä aikanaan tuottaa kohtalokkaan hedelmänsä.

Tietysti jokainen myöntää, että merellä olevan laivan päälliköllä pitää olla joitakin erikoisia valtuuksia miehiinsä nähden, enemmän kuin niitä suodaan tehtaan päällysmiehelle tai yleisen työn katsastajalle. On viitattu siihen, että ilman niitä hän ei voisi vastata laivansa turvallisuudesta. Pitää olla yksi johtaja, ja hänen valtansa tulee olla rajaton. Tämä peruste on osittain totta. Jokainen ymmärtävä ihminen myöntää, että laivan kapteenille on annettava joitakin erikoisia valtuuksia, mutta erehdys ei ole tähän asti ollut niin paljon siinä, että hänellä on tämä ehdoton valta, kuin siinä, että häntä ei rangaista vastaavasti, kun hän käyttää valtaansa väärin.

Tähän asti on rangaistus tavallisesti joko kokonaan jäänyt antamatta tai on ollut niin epäsuhtainen rikokseen, ettei se ole ollenkaan ollut esimerkiksi toisille. Se on päinvastoin rohkaissut heidän itsevaltaisia mielipiteitään osoittamalla heidän milt'ei täydellisen edesvastuuttomuutensa. Kapteeni, jonka tukena ovat perämies, raha sekä se tavallinen pelko, jota monet miehistä tuntevat häntä kohtaan, voi tavallisesti saada kiroilemalla raakuutensa surkuteltavan uhrin vaikenemaan, ja usein jälkimmäinen pidättyy hakemasta korvausta todella peläten vielä pahempia seurauksia, jos hän sattuu häviämään. Usein on väsynyt kärsijä myöskin tullessaan taas maihin — kotiinsa ja ystäviensä keskuuteen — niin iloinen kidutustensa päättymisestä, että hän kadottaa kaikki ajatukset oikeudenhausta tai korvauksesta ja antaa hirmuvaltiaansa mennä rankaisematta.

Siirtolaisuuden historia tarjoaisi monta surullista tarinaa pikkumaisesta sorronhalusta ja ilkeydestä, mitä harjoitetaan maanpakolaisraukkaa kohtaan hänen ollessaan matkalla erämaa-kotiinsa. Voisi kirjoittaa kokonaisia lukuja rehentelystä ja raakuudesta — tuhansia lukuja — jotka koskettaisivat myötätunnon kieliä sydämen sisimpään asti. Moni hyljätty lapsiparka — meritaudin masentamana — on alistunut kauheimpaan pakkovaltaan ja pahimpaan rääkkäykseen niiden puolesta, joiden olisi pitänyt ilahduttaa ja suojella häntä; moni on mennyt kaukaiseen metsäkotiinsa sydän täynnä katkeruutta valtameren merenkulkijaa kohtaan. On suuresti valitettavaa, ettei vaeltavien kansojen hallitukset toimi tässä asiassa tarmokkaammin ja suojele paremmin maanpakolaista, jonka huono onni usein ajaa etsimään uutta kotia.

On surettavaa, ettei laadita parempia lakeja kauppalaivojen kapteenien ohjeeksi ja heidän valtansa rajoittamiseksi. He ovat ylimalkaan katsottuna luonnostaan yhtä rehellisiä eivätkä vähemmän inhimillisiäkään, kuin jokin muu ihmisluokka; mutta ne, joilla on hillitön tahto ja vaillinaisesti määritellyt valtuudet, seuraavat vain ihmisluonteen yleistä tapaa ja tulevat pahimmanlaatuisiksi hirmuhallitsijoiksi.

On totta, että äskettäin on annettu muutamia terveellisiä esimerkkejä, ja eräs kapteeni on täysin ansionmukaisesti kärsinyt ankarimman lain määräämän rangaistuksen. Mutta on pelättävissä, ettei näitä hyviä esimerkkejä jatketa päättävästi; yleinen tunne vajoaa vanhaan välinpitämättömyyden uomaansa, ja kipparikapteenin hirmuhallituksen — samoin kuin hänen raa'an apurinsa perämiehenkin — sallitaan kukoistaa kuten ennenkin monen onnettoman uhrin kidutukseksi.