Vaikka lautan pääasiallisena aineena onkin puu, sitoo merimies köydellään puukappaleet yhteen paljon nopeammin kuin kirvesmies vasarallaan ja nauloillaan, ja sitoo sen paljon tukevammin ja varmemmin. Köysi on merimiehen oma ase, ja sen käyttämisen hän ymmärtää paremmin kuin kaikki muut. Hän tietää yhdellä silmäyksellä tai kosketuksella, onko se tarkoitukseensa soveltuva — onko se liian pitkä tai liian lyhyt, liian pehmeä tai liian kankea — venyykö, katkeaako vai pitääkö se lujasti. Hän tietää aivan kuin vaistosta, minkälaista solmua on käytettävä tähän paikkaan, minkälaista tuohon — "kääresolmuako", "keulanuorasolmua", "timanttia" vai "päätesolmua" — "tiukkaa solmua", "ankkurisolmua" vai "kissan käpälää" — kaikki nämä punomis- ja köysien koettamistavat sekä monet muut lisäksi ovat salaisuuksia, jotka vain merimies tuntee.
Ja vain hän voi nopeasti katkaista maston tai irroittaa pyöröpuun köysistöstään sekä saada ne mereen viivytyksettä. Maallaeläjän apu olisi vähäiseksi hyödyksi tämänlaisissa toimissa.
Miehet ryhtyivät työhön kuin mehiläiset — joka ainoa kolmestakymmenestäneljästä. Jotkut käsittelivät sahoja ja kirveitä — jotkut kuljettivat vararaakoja sekä pyöröpuita, jotkut kävivät veitsellään juoksevien köysien kimppuun sekä hankkivat siten nuoria. Kaikki olivat yhtäläisesti toimessa — kaikkien mieltä kiinnitti tulos yhtäläisesti.
Muutamissa minuuteissa tuli päämasto ryskyen alas ja kaatui partaan yli sekä murskasi parraspuut alleen ikään kuin ne olisivat olleet kaisloista kudottuja. Muutama minuutti vielä, ja sen köysistö oli kaikki leikattu irti — sekä juoksevat että kiinteät köydet — sen vantit ja harusköydet — jalusnuorat, ohjasköydet ja nokkaköydet.
Suuri masto, johon raa'at olivat vielä kiinnitettyinä, oli pian vedessä laivahylyn sivulla — "Pandoraa" saattoi nyt sanoa hylyksi — ja tämä tuli raakoineen perustaksi, jonka päälle lautta rakennettiin kiireesti. Varapyöröpuut ja raa'at, kahvelit ja puomit levitettiin päälle ja sidottiin lujasti kiinni. Sen tekivät miehet, jotka olivat laskeutuneet veteen ja jotka tapasivat nyt jalansijan suurella uivalla hirsipaljoudella. Tyhjiin tynnyreihin lyötiin tappi suulle ja ne viskattiin mereen. Tynnyrit lisäsivät melkoisesti rakenteen turvallisuutta sekä sen kykyä kannattaa raskaampia kuormia. Purjeitakin viskattiin irrallisina koko laitoksen yli ja sitten kaikista viimeiseksi laivakorppuja sekä vettä — kumpaakin niin paljon kuin voitiin löytää keskellä sekasortoa.
Vihdoin arveltiin lautan olevan täydellisen. Ei varmaan ollut kulunut enempää viittätoista minuuttia isonveneen uppoamisesta, kun ilmoitettiin se ilahduttava tosiasia, että lautta oli valmis!
VIIDESKYMMENESKOLMAS LUKU
Mutta vaikka aika oli lyhyt, tuntui se minusta iäisyydeltä. Kun mieleeni oli suljettuna tuo kauhea salaisuus, tuntui joka minuutti tunnilta, enkä tietänyt, mikä hetki olisi viimeisemme. Kun isovene meni pohjaan, olin minä luopunut kaikesta toivosta, enkä uneksinut, että lautta voitaisiin saada valmiiksi, ennenkuin räjähdys tapahtuisi.
On kuvaannollista sanoa, että joka minuutti tuntui tunnilta, mutta niin hitaasti aika kului, että rupesin ihmettelemään, miksi kauhea tapaus viipyi niin kauan. Ehkä, ajattelin minä, ruuti on hyvin alhaalla, muiden esineiden peitossa — esimerkiksi laatikoitten ja paalujen — eikä tuli ole vielä voinut saavuttaa sitä? Minä tiesin, että ruutitynnyri tarvitsee melkoisen ajan räjähtääkseen, vaikka se olisi viskattu keskelle punaisen hehkuvaa tulta. Puussa täytyy syntyä kova kuumuus, ennen kuin sisäpuolella oleva ruuti syttyy tuleen ja tästä syystä pitää tynnyrin olla melkoinen aika tulelle alttiina. Ehkä liekit eivät olleet vielä ehtineet siihen asti? Oliko tämä syynä siihen, miksi onnettomuus viipyi?
Vai oliko asia niin, että ruuti ei ollut varastohuoneessa eikä kajuutassakaan tai yleensä aluksen peräosassa? Sen olopaikasta ei kippari ollut sanonut mitään, ja tästä seikasta olisin halunnut selitystä, kun vene souti pois. Tieto tästä asiasta olisi ollut mitä tärkeäarvoisin, mutta kapteeni ei ollut tehnyt viittaustakaan. Mitäpä, jollei laivassa lopulta ollutkaan ruutia? Jospa mies olikin tarkoittanut sanansa vain pilaksi, vaikka se olikin olosuhteisiin soveltumatonta?