Heidän päästyään lähemmäksi kummallinen kiilto näiden outojen eläinten ruumiiden pinnalla pisti heidän silmäänsä. Olivatko ne sittenkään puhveleita?
Veljekset ratsastivat tyynesti eteenpäin tähystellen niitä huolellisesti. Ei, puhvelihärkiä ne eivät olleet. Niiden karkeat pörröiset turkit eivät kiiltäisi sillä tavoin, sillä eläinten kulkiessa ne suorastaan kimaltelivat auringossa.
— Ne eivät olet niitä, sanoi Lucien tähystettyään sormiensa välitse.
— Mitä ne sitten ovat? kysyi Francis.
— Kuunnelkaa! kehotti Lucien. — Kuuletteko mitään?
Kaikki kolme olivat pysähdyttäneet ratsunsa. Eläinten joukosta kuului kluk… kluk… kluk…
— Totisesti, vastasi Lucien hymyillen. — Ne ovat kalkkunoita!
— Kalkkunoita! toisti Basil. — Kalkkunoitako me olemme luulleet puhveleiksi! Mikä erehdys!
Kaikki kolme katsahtivat ensin hyvin nolostuneina toisiinsa ja alkoivat sitten nauraa kommellukselleen.
— Emme saa kertoa tästä kenellekään, virkkoi Basil, — tai joudumme naurunalaisiksi.