— Nouskaamme satulaan ja ratsastakaamme kumpua kohti, sanoi Francis. — Tapaamme ehkä puhvelin sen läheltä.
— Mutta entäpä, jos emme löydä vettä? huomautti aina varovainen Lucien.
— Sitä ei tarvinne pelätä, vastasi Francis. — Takaan, että siellä on vettä. Vuorisilla seuduillahan sitä tavallisesti on, ja tuota törmää voisi melkein nimittää vuoreksi. Takaan että siellä on vettä.
— Ja ellei ole, lisäsi Basil, — niin voimmehan palata tänne.
— Mutta, veljet, sanoi Lucien, — te ette tiedä, kuinka kaukana tuo kumpu on.
— Luullakseni kymmenen kilometrin päässä, — sanoi Basil.
— Ei ainakaan etäämpänä, säesti Francis.
— Sinne on kolmekymmentä, jos on tuumaakaan, sanoi Lucien.
— Kolmekymmentä! huudahtivat toiset. — Kolmekymmentä kilometriä! Nyt sinä varmaan lasket leikkiä? Voisin melkein lyödä asiasta vetoa!
— Häviäisit, vastasi Lucien. — Sinä lasket etäisyyksiä aivan kuin Louisianan matalassa, tiiviissä ilmapiirissä. Muista, että olet nyt yli tuhat metriä merenpinnan yläpuolella ja niin puhtaan ja läpikuultavan ilman ympäröimänä, että sellaista on vain harvoilla seuduilla maailmassa. Esineet voi erottaa kaksin verroin niin kauaksi kuin Missisippin rannoilla. Tuolle töyräälle, jonka sinä otaksut olevan ainoastaan kymmenen kilometrin päässä, näyttää minusta olevan matkaa viisitoista tai enemmänkin, ja siksi laskenkin, että se on vähintään kolmenkymmenen kilometrin etäisyydessä nykyisestä olinpaikastamme.