— Mutta muutamat kumpareet näyttävät aivan kuluneilta, huomautti Francis. — Katsokaa, tuolla on useitakin, jotka sadevesi on uurtanut ja kovertanut! Mistähän se johtuu?
— Ne ovat pöllöjen asumuksia, vastasi Lucien. — Kas, tuolla menee pöllö sellaiseen juuri tällä hetkellä! Pöllöt ovat anastaneet ne murmeleilta ja käyttävät niitä omiksi asunnoikseen, ja kuten huomaatte, ne eivät pidä niitä kunnossa. Ne tyytyvät vain koloon, joka tarjoaa niille suojaa, ja jättävät ulkovarustukset ränsistymään ja hajoamaan. Varmaa on, että vaikka näimmekin niiden rientävän "koirien" mukana samaan koloon, sen aiheutti ainoastaan meidän äkillinen tulomme. Ne eivät elä siten. Murmeleilla on omat asuntonsa ja pöllöillä omansa, ja jälkimmäiset ovat noita raunioituneita.
— Mutta eivätkö pöllöt syö murmeleita? kysyi Basil. — Isot metsäpöllöt pyydystävät samankokoisia eläimiä. Olen nähnyt niiden surmaavan kaniineja iltahämärässä.
— Nämä eivät, vastasi Lucien, — monilta ammutuilta ja avatuilta pöllöiltä ei ole löydetty vatsasta muuta kuin kuoriaisia ja muita hyönteisiä, jollaisia tässä näemme. Minusta on luultavaa, että ne käyttävät satunnaisesti ateriakseen sarvisammakoita ja sisiliskoja, vaikkei minulla ole siitä muita todisteita kuin että tämänsukuiset linnut pyydystelevät tavallisesti sellaisia matelijoita.
— Mutta miten kalkkarokäärmeet elävät? kysyi Francis. — Mitä ne käyttävät ravinnokseen?
— Sepä juuri onkin arvoitus luonnontutkijoille. Muutamat väittävät, että ne ovat yhdyskunnan tyranneja ja syövät vanhoja murmeleita. Mutta niin tuskin voi olla, koska nämä käärmeet eivät mielestäni ole kyllin isoja nielläkseen niitä. Kuitenkin on varmaa, että ne välistä pyydystävät nuoria murmeleita, sillä monien kalkkarokäärmeitten vatsasta on tavattu murmelinpoikasia.
— No sitten, Francis huomautti, — jos ne syövät nuoria murmeleita, käärmeillä näkyy olevan aika hyvät päivät, mikä estää niitä surmaamasta niin monta kuin vain haluavat? Nehän voivat pujahtaa koloihin yhtä helposti kuin murmelit itse!
— Se on totta, myönsi Lucien, — mutta eivät sentään puoliksikaan yhtä näppärästi, ja ehkä murmelit siellä sisällä voivat päästä niiltä pakoonkin. Kalkkarokäärme on hyvin hidas matelija ja sitä paitsi se iskee viholliseensa ainoastaan ollessaan kiemurassa. Kenties sen on vielä vaikeampaa tavoittaa saalista maanalaisissa käytävissä, ja vanhoilla murmeleilla saattaa olla keinoja sekä itsensä että poikastensa puolustamiseksi sen myrkyllisiä hyökkäyksiä vastaan. Nykyisin tiedetään näistä eläimistä vielä varsin vähän. Niillä etäisillä seuduilla joilla murmeleja tavataan, ne ovat säilyneet luonnontutkijain havainnoilta, ja ne tiedemiehet, jotka ovat käyneet katsomassa näitä eläinyhdyskuntia, ovat saaneet aikaa vain kiireellisten huomioiden tekoon. Nämä eläimet ovat hyvin arkoja ja päästävät pyssymiehen harvoin tähtäysmatkan päähän. Siksi niitä ei usein ammutakaan. Kaivamalla taas on hyvin vaivalloista pyydystää niitä, koska niiden kolot ovat kovin syvällä, ja koska niiden nahat eivät ole kovin arvokkaat ja lihaa niistä saa vain suupalan, niin metsästäjät eivät niitä usein ahdista.
— Mutta kelpaavatko ne sitten syötäviksi? kysyi Francis.
— Intiaanit pitävät niiden lihasta hyvin paljon, syöden niitä, milloin vain saavat niitä kiinni. Mutta hehän syövätkin melkein kaikkia eläviä olentoja.