Maan päällä ei ole sekoittamatonta iloa. Ehkä ei myöskään ole surua, joka ei aikanaan huojentuisi.
Toisena päivänä heidän viimeisen suuren pettymyksensä jälkeen alkoi kaikkien kolmen mieliala jälleen elpyä, ja luonnonvaatimukset, jotka joko tahtoen tai tahtomattamme vetävät huomiomme puoleensa, alkoivat päästä valtaan heidän mielessään.
Karl tunnusti ensiksi niiden välttämättömyyden. Jos heidän oli elettävä siellä koko ikänsä, tuumi hän — eikä se enää tuntunut pelkältä luulolta, — ei kannattaisi heittäytyä alakuloisuuden valtaan ja ruveta viettämään päiviään tylsyydessä niinkuin mykät hautajaisissa. Paljon parempi oli viettää toimeliasta elämää, vieläpä elää hyvin hankkimalla runsaasti syötävää ja juotavaa, minkä he helposti voivatkin ahkeruudellaan tehdä. Kaikki tämä ei pystyisi saattamaan heitä iloisiksi, mutta he joutuisivat varmasti vähemmän surumielisyyden valtaan puuhaillessaan jossakin todellisessa työssä kuin jos rupeisivat yhä hautomaan kohtaloaan.
Nämä ajatukset heräsivät, niinkuin on mainittu, toisena aamuna sen päivän jälkeen, jolloin he olivat hylänneet ilmapallonsa. Karl lausui ne julki koettaen ilahuttaa veljeään, joka oli vaipunut tavattomaan alakuloisuuden tilaan. Ossarukin tarvitsi mielenvirkistystä, ja senvuoksi johtui kasvientutkijan mieleen koettaa elvyttää toveriensa mieltä.
Aluksi se ei juuri menestynyt, mutta vähitellen alkoi kaikista tuntua välttämättömältä ryhtyä toimimaan, jos ei muunkaan vuoksi, niin ruokatarpeiden hankkimiseksi. Menettämättä enempää aikaa he rupesivat harjoittamaan niitä eri pyydystämistapoja, joiden avulla he tähän asti olivat estäneet ruokasäiliönsä tyhjentymästä.
Niinkuin aikaisemminkin, tuli Kasparin osaksi metsästäminen, kun taas Ossaru hoiti kalastusta, koska hän paremmin kuin kumpikaan toinen ymmärsi koukkujen, siimojen ja verkkojen käsittelyä.
Kasvientutkija puuhaili entiseen tapaansa tutkien laaksoa ja etsien sellaisia siemeniä, kasvia ja juuria, jotka olisivat terveellisiä ruuaksi, jättämättä huomioon ottamatta niitäkään, jotka sopisivat lääkkeeksi mahdollisissa sairaustapauksissa. Monta sellaista oli nuori kasvienkokoilija tavannut aikaisemmilla etsiskelyretkillään ja merkinnyt ne muistiin siltä varalta, että niitä ehkä tarvittaisiin.
Onneksi ei tähän mennessä ollut kenenkään seurueen jäsenistä paljon tarvinnut koetella sitä luonnonrohtolaa, jonka laakso tarjosi, ja toivottavaa oli, ettei heidän koskaan olisi pakko tutkia Karlin löytämien eri kasvien tehoa. Siitä huolimatta hän keräili muutamia lajeja ja käsiteltyään niitä määrätyllä säilytystavalla pani ne talteen majaan.
Ruuaksi hankituista kasviksista oli tärkein erään syötäväksi kelpaavan männyn ( Pinus Gerardiana ) ravitseva siemen. Tämän arvokkaan puun kävyt olivat niin suuria kuin artisokat, ja niistä jokaisesta sai muutamia pähkinän kokoisia ja näköisiä siemeniä.
Myöskin villi kukonheltta ( Amaranthus cruentus ) antoi heille ruuanlisää. Niiden siemenistä saatiin kuivattuina ja kivien välissä muserrettuina eräänlaisia jauhoja, joista Ossaru valmisti leipää. Se oli tosin paljon huonompaa laadultaan kuin oikea kotileivottu tai edes tavallisin leipomoissa valmistettu. Siitä huolimatta nämä leivät olivat kyllin maukkaita sellaisten mielestä, joilla ei muuta leipää ollut.